– Kulttuurialan paikat tarvitsevat kipeästi työvoimaa. Tarve verhoillaan työharjoittelupaikoiksi, koska harjoittelusta ei ole pakko maksaa, sanoo Milla.
Teatterin, tanssin, sirkuksen ja festareiden parissa työskentelevän Millan mukaan yritykset teettävät palkattomilla harjoittelijoilla töitä, jotka vastaavat pituudeltaan ja vastuiltaan varsinaisen työntekijän toimenkuvaa.
Tarjolla on usein 3–6 kuukauden palkattomia harjoittelujaksoja. Niitä ketjutetaan siten, että harjoittelijan tilalle otetaan aina uusi harjoittelija.
Puolet harjoitteluistaan ilmaiseksi tehnyt nainen ei halua esiintyä oikealla nimellään, koska alan piirit ovat pienet. Hän varoo myös mainitsemasta yrityksiä nimeltä, koska jokin niistä voi olla hänen tuleva työpaikkansa.
”Joku aina suostuu ilmaiseksi”
Rekrytointiprosessi harjoitteluihin on usein yhtä vaativa kuin tavallisessa työnhaussa. Hakijoita on paljon ja paras heistä saa palkinnoksi ilmaisen työharjoittelun. ”Aina tähän joku tulee”, yrityksistä perustellaan.
Toinen Millan kuulema perustelu kuuluu: jos harjoittelijoille maksettaisiin, yrityksellä olisi heistä samanlainen vastuu kuin oikeista työntekijöistä.
Kolmas perustelu on perinteisin: “Meidän ei tarvitse maksaa, koska muutkaan eivät maksa.”
Miksi opiskelijat sitten suostuvat ilmaiseen työhön?
Harjoittelut ovat pakollisia työllistymisen kannalta. Ala toimii enemmän suhteiden kuin koulutuksen varassa, Milla vastaa.
Ilmaista työvoimaa houkutellaan myös lupauksilla tulevasta palkkatyöstä. Millan harjoittelut ole kuitenkaan kertaakaan johtaneet palkalliseen työsuhteeseen, vaan paikkaan on rekrytoitu uusi palkaton harjoittelija.
– Mutta lukeepahan CV:ssä, että olen ollut siellä-ja-siellä.
Harjoitteluiden hyvänä puolena Milla mainitsee, että ei ole kuullut kenestäkään, joka olisi joutunut keittämään kahvia tai pyörittelemään peukaloitaan. Ainakin työtehtäviä ja vastuuta riittää.
”Kulttuuriala syö itseään sisältä käsin”
Milla toivoo, että kulttuurialan isot toimijat näyttäisivät mallia palkanmaksussa. Työhön suhtautuu eri tavalla, kun siitä saa rahaa.
– Ala syö itse itseään. Vaikka kuinka kehuttaisiin, se ei riitä, jos on monta viikkoa ylitöissä ja ei saa siitä rahaa. Se on turhauttavaa, Milla sanoo.
– Muutamat sataset olisivat monelle yritykselle kärpäsen paskaa, mutta tekisivät hyvää opiskelijoiden ja koko kulttuurikentän arvostukselle.
Festareilla vaihtelevat harjoitteluajat
Otetaanpa esimerkki: elokuun alussa järjestettävä 60 000 kävijän Flow-festivaali hakee harjoittelijoita joka vuosi.
Tänä vuonna harjoittelijoita on seitsemän ja harjoittelujaksot vaihtelevat parista viikosta kolmeen kuukauteen, kertoo tiedottaja Susanna Hulkkonen. Hän on itsekin päätynyt työhön harjoittelun kautta.
Harjoittelijat esimerkiksi vastaavat sähköposteihin, päivittävät tietokantoja ja avustavat sidosryhmiä. Festareiden lähestyessä tuotanto- ja rakennuspuolella tehdään paljon fyysistä työtä.
– Festareiden aikana tehdään pidempää päivää. Sen takia harjoittelun alussa työviikot ja tuntimäärät pidetään usein pieninä, Hulkkonen sanoo.
Flow: Palkattomuus yleinen käytäntö
Flow’n työharjoitteluista ei makseta palkkaa. Miksi?
– Aika monissa oppilaitoksissa ohjeistus on, että harjoittelut suoritetaan pääasiassa palkattomina, sillä harjoittelu on osa opintoja, Hulkkonen vastaa.
– Se on yleinen kulttuurialan käytäntö. Ei ole nähty, että miksi me sitä lähdettäisiin muuttamaan.
Harjoittelijat rahoittavat harjoittelujaksonsa esimerkiksi oppilaitosten tuella, opintotuella tai tekemällä osa-aikatyötä samaan aikaan.
– Flow on aina projekti, joka joka kerta tehdään uudestaan. Tämä ei ole perinteinen kulttuurilaitos, jolla on valtavan pitkät perinteet ja joka saa hirveän määrän tukia, vaan tapahtuma kasvaa ja muuttuu jatkuvasti.
Jos harjoittelijat otetaan jossakin aina samaan aikaan vuodesta ja heillä teetetään aina sama tehtävät, niin luulisi, että siinä pystytään budjetoimaan palkkoja, Hulkkonen pohdiskelee.
– Mutta Flow’ssa on joka vuosi eri määrä harjoittelijoita, sillä myös organisaatio muuttuu.
– Monelle edellisvuosien harjoittelijoista on löytynyt festivaalilta hommia myös jatkossa.