Yhdysvaltojen psykiatriyhdistyksen julkaisema uusi tautiluokitus DSM-5 tuo psykiatrian piiriin monia uusia häiriötiloja. Suomen Mielenterveysseuran mukaan on vaarana, että jatkossa myös monet sinänsä normaalit reaktiot, kuten suru tai pelko, käsitetään sairauksiksi.
– Tällainen suuntaus on pidempään ollut näkyvissä, sitähän sanotaan myös medikalisaatioksi, että elämän vastoinkäymisistä ja reaktioista niihin tehdään häiriöitä. Yksi esimerkki tästä on se, että psyykenlääkkeiden kulutus on kasvanut koko ajan, sanoo Suomen Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck.
Mielenterveysseuran toiminnanjohtajan Marita Ruohonen muistuttaa, että diagnoosit ovat terveydenhuollossa tarpeellisia, mutta psykiatrian termistön laajentuminen sen ulkopuolelle on väärä suuntaus.
Sairaaksi luokittelu muuttaa omakuvaa
Wahlbeckin mukaan ihmisten normaaleja reaktioita, kuten surua kuoleman kohdatessa, ei tule tulkita sairauksiksi eivätkä ne siten vaadi ainakaan lääkkeellistä hoitoa.
– Tästä on ihan tutkimustietoa. Kun ihmiset saavat diagnoosin, niin omakuva muuttuu apua tarvitsevaksi. Aiemmin heidän omakuvansa on, että heillä on ongelmia, mutta he pärjäävät. Järkevintä ei ole, että annetaan mahdollisimman monelle diagnoosi, vaan että ihmisillä olisi keinoja edistää mielenterveyttään.
Wahlbeckin mukaan diagnoosi saattaa siten jopa heikentää mahdollisuuksia selvitä elämän kriiseistä omin ja läheisten avuin. Puhuminen läheisten kanssa on hänen mukaansa yksi tehokkaimpia keinoja, sillä se vähentää myös mielenterveysongelmien stigmaa.
Kaikilla ei kuitenkaan ole läheisiä, verkostoja tai edes voimia rakentaa niitä. Mitä Wahlbeck ehdottaisi lääkkeeksi silloin?
– Matalan kynnyksen tapaamispaikkoja, vertaistukea, kansalaisjärjestöjä.
Hänen mielestään ihmiset hakevat ammattiapua liiankin helposti. Wahlbeckin käsityksen mukaan tämä ruuhkauttaa palvelut ja todellista apua tarvitsevat jäävät sitä vaille. Milloin sitten juuri se todellista apua tarvitseva uskaltaa sitä hakea, mistä tietää olevansa tarpeeksi sairas?
– Kun toimintakyky heikkenee niin, ettei esimerkiksi kykene menemään töihin.
Wahlbeckista tärkeintä olisi lisätä kansalaisten mielenterveystietämystä. Hänen käsityksensä on, että normaaliin elämään kuuluvat vastoinkäymiset ja reaktiot niihin käsitetään liian usein sairauksiksi.
”Diagnostiikka laajenee harmaille alueille”
Kristian Wahlbeck ei täysin tyrmää uutta diagnoosiluokitusta, joka esimerkiksi helpottaa aikuisiän ADHD:n diagnosoimista.
– Jos on olemassa todellisia häiriöitä, jotka aiheuttavat ihmisille ongelmia ja toimintakyvyn vajausta ja ne tämän uuden luokituksen avulla tunnistetaan, niin hyvä. Mutta pääsuuntaus on, että diagnostiikka laajenee harmaille alueille, joilla ihmisillä on vain lieviä ongelmia.
Myös mielenterveysjärjestöjen eurooppalainen kattojärjestö Mental Health Europe on ilmaissut huolensa DSM-5 tautiluokituksen biologis-lääketieteellisestä painotuksesta ja peräänkuuluttaa sosiaalisten ja psykologisten näkökulmien parempaa huomioon ottamista.
– Tässä uudessa luokituksessa on sikäläisen psykiatriyhdistyksen laatima aika biologinen näkökulma. Se on ymmärrettävää, kun sitä ovat olleet lääkärit tekemässä, mutta ehkä ei ole riittävästi ole ollut sitä yhteiskunnallista näkökulmaa, Wahlbeck kuvailee.
Suomessa terveydenhuolto käyttää mielenterveysongelmien luokitteluun Maailman terveysjärjestön tautiluokitusta ICD-10, mutta amerikkalaisten uudella tautiluokituksella arvioidaan olevan vaikutuksia myös suomalaisiin diagnoosikäytäntöihin.