Jyväskylän Talven Rauhanseminaarissa todettiin useamman alustajan voimin, että kysymystä sodasta ja rauhasta joudutaan nykypäivänä tarkastelemaan aivan eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut väestöräjähdys on lisännyt ratkaisevasti maailman kaikkien valtioiden keskinäistä riippuvuutta toisistaan.
– Parhaassakin tapauksessa meillä on vain muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa kaikki ihmisen toiminnot maapallolla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimukseen. Kukaan ei voi varmuudella tietää, onko tämä enää mahdollista, mutta joka tapauksessa meidän on koetettava toimia niin kuin se olisi vielä mahdollista.
Voimapolitiikalla ei Tuomiojan mukaan kyetä enää ratkomaan kestävällä tavalla mitään ongelmia.
– Joukkotuhoaseita ei enää voi mielekkäästi käyttää politiikan eikä sodankäynnin välineinä. Niillä voidaan vain uhata, mutta se uhkakin on vähän ontto, koska jokainen, joka käyttäisi joukkotuhoaseita, asettuisi itsekin alttiiksi niille.
Hyvinvoinnilla rakennetaan rauhaa
Kansanedustaja Martti Korhonen muistutti, etteivät sodat enää ole niinkään valtioiden välisiä, vaan yhä useammin alueellisia, sisäisiä konflikteja, joiden vaikutukset kuitenkin voivat olla keskinäisen riippuvuuden maailmassa usein maailmanlaajuisia.
– Emme voi enää keskustella ainoastaan perinteisestä sodasta ja rauhasta emmekä keskittyä vain valtioiden välisiin suhteisiin.
Korhonen muistutti, että pohjoismaista turvallisuutta ja yhteiskuntarauhaa on rakennettu oikeudenmukaisen sosiaalipolitiikan ja hyvinvoinnin varaan.
– Uskon vahvasti pohjoismaiseen ratkaisumalliin, jossa hyvinvointia rakentamalla ja vahvistamalla luomme rauhaa ja pidämme sodat loitolla.
”Sota on koko ajan käynnissä”
Vasemmistopuolueiden edustajia rankempaa tekstiä seminaarissa päästeli pastori Kai Sadinmaa, jonka mielestä meidän ei tarvitse odottaa mitään sotaa, koska täysi sota on koko ajan käynnissä.
– Kyse on suurten finanssipankkien sodasta kansakuntia vastaan, suurpääoman hyökkäyksestä hyvinvointivaltiota vastaan, rahan sodasta ihmisyyttä, ihmisen sielua vastaan, rikkaiden ja vahvojen sodasta köyhiä vastaan.
Sadinmaa tyrmäsi puheet siitä, että vastakkainasettelun aika olisi ohi.
– Ristiriita pääoman ja työvoiman on kyllä olemassa vielä räikeämmin kuin koskaan, sillä tämä valloilleen päästetty suitsematon kapitalismi on ytimeltään mätä. Sillä ei ole mitään moraalia.
Kirkkoa tarvitaan Sadinmaan mielestä luomaan illuusiota yhtenäisestä kansasta, kohtalonyhteydestä rikkaiden ja köyhien välillä.
– Eliitti tarvitsee vaikenevaa kirkkoa saadakseen kansan uskomaan, että julkiset turvaverkot ovat tehottomia ja vanhanaikaisia, kun taas vähäosaisten auttaminen on rakennettava henkilökohtaisen hyväntekeväisyyden varaan. Kirkko on totisesti kuullut eliitin tuskan ja lähtenyt viemään omalta osaltaan tätä yläluokan ilosanomaa ihan tavallisten asioiden hengessä luusereille ja peräkammarin pojille, Sadinmaa julisti.
Illan päätteeksi Lisäksi Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri Timo Virtala avustajineen esitti draaman, jonka aiheena oli jatkosodan aikaan teloitettu aseistakieltäytyjä Arndt Pekurinen.