Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan Talvivaaran kaivoksen uusin kipsisakka-altaan vuoto osoittaa lopullisesti, ettei yhtiö pysty hallitsemaan käynnistämäänsä kaivostoimintaa. Järjestö vaatii kaivoksen ympäristöluvan peruuttamista.
– Yhtiöllä ei ole edellytyksiä jatkaa kaivostoimintaa, Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha Aromaa sanoo järjestön tiedotteessa.
Aromaa arvioi, että Talvivaara ei ole pystynyt hallitsemaan käyttämäänsä bioliuotusprosessia ja kaivoksen vesitasetta pohjoisissa olosuhteissa. Hänen mukaansa kaivosyhtiö on myös laiminlyönyt velvoitteen suojella vesistöjä.
– Toiminnan suunnittelun lähtökohdaksi on otettava kaivostoiminnan lakkauttaminen ja alueen siivoaminen mahdollisimman vähin uusin ympäristövaurioin, Aromaa sanoo.