Suunnan voi tiivistää näin: ”1.8.2011 lukien kuukausi, jolta saat opintorahaa tai asumislisää, kuluttaa korkeakouluopintoihin myönnettävissä olevia tukikuukausia.” (ks.Kela)
Opiskelijan taloudellinen tilanne on siis entistä vaikeampi, joka poliittisesta näkökulmasta ensisijaisesti tarkoittaa koulutuksellisen epätasa-arvon lisääntymistä.
Kun kaikki asiat pyritään määrittämään rahassa tai toiminnan merkityksellä bruttokansantuotteen kasvulle jää opiskelijalle liian vähän liikkumavaraa päättää itse opinnoistaan vaihtamalla yliopistoa, pääainetta tai suorittamalla sivuaineita, jotka eivät suoraan tähtää nopeaan valmistumiseen ja menestymiseen työelämässä.
Kunnon kansalaisen ihanneputki näyttää koostuvan päiväkodista, esikoulusta ja peruskoulusta, josta taas mennään suoraan joko ammatilliseen koulutukseen tai lukioon ja näistä joko ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Työnteko lienee hyväksytty syy pitää ns. välivuosia, vaikka elämällekin pitäisi jäädä aikaa.
Palkkatyön malli muuttuu
Opiskelu ei kuitenkaan ole vain työtä itsessään tai kouluttautumista työtä varten. Kukaan ei nykyoloissa pysty pidemmällä tähtäimellä ennustamaan niin sanottuja varmoja aloja, joista ei voi jäädä työttömäksi.
Pidän myös hyvin kyseenalaisena ihmiskäsitystä, joka perustuu suorittamisen varaan lapsesta saakka. Palkkatyön malli tulee hyvin todennäköisesti muuttumaan, ehkä jopa romahtamaan, sillä tosiasiassa suuri osa työstä on jo nyt täysin turhaa ja paikoin jopa vahingollista (esim. sellaista tavaratuotantoa, jota kukaan ei tarvitse).
Kun tämä muutos alkaa tapahtua muutenkin kuin nykyisellä ns. kansankurittamismallilla (vrt. erityisesti nuorten työttömyysluvut Euroopassa) tullaan rajoja rikkovaa ajattelua ja kommunikaatiota tarvitsemaan paljon. Yliopisto ei nykyisen kaltaisen menon jatkuessa saata olla tällaisen ajattelun varsinaisia pesäpaikkoja.
Moni tippuu pyörästä
Opintoaikojen kiristäminen, lukukausimaksujen väläyttely, yliopistoalojen tuotteistaminen ja pyrkimys pelkästään ”huipulle” eivät mitenkään vastaa ihannetta tai käytäntöä mahdollisimman vapaasta sivistyksestä ja opiskelijan hetkellisestä vapautumisesta ”työn ikeestä” opiskelualasta riippumatta.
Nykyisen suunnan tuloksia voimme tässä vaiheessa vain arvailla, mutta itse veikkaan että liian moni tippuu pyörästä jo varhaisessa vaiheessa ja loput joutuvat pitkälti tukahduttamaan itsestään sellaisia puolia kuten esimerkiksi empatia tai kyseenalaistamisen taito.
Huipulla tuulee, mutta olisiko mahdotonta pyrkiä opintotuki-/yliopistomalliin, jossa ei tuule joka portaassa ja ihan koko ajan?