Muusikko-näyttelijä Olavi Uusivirta nimitetään tänään keskiviikkona vuoden 2012 homofobian vastaisen työn hyvän tahdon lähettilääksi.
Nimitys tehdään Helsingissä kansainvälisen homo- ja transfobian vastaisen päivän aattona järjestettävässä 1705-tilaisuudessa.
– Olavi Uusivirta on osoittanut sanoillaan ja teoillaan olevansa aidosti yhdenvertaisuuden aktiivinen puolestapuhuja ja maailmanparantaja, eikä myöskään poliittinen toiminta tai yhteiskunnallinen kommentaari ole hänelle vieraita ajatuksia, Sateenkaariyhteisöt ry:n puheenjohtaja Mikko Kivinen perustelee valintaa ranneliike.net-sivustolla.
Sirnö, Stubb, Saijonmaa…
Uusivirta on seitsemäs homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettiläs. Vuodesta 2006 lähtien vuosittain nimitettyjen lähettiläiden kunniatehtävänä on pyrkiä vähentämään suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamaa syrjintää ja eriarvoisuutta, joka ilmenee homo- ja transfobiana.
Uusivirta jatkaa nimekkäiden lähettiläiden listaa. Viime vuoden lähettiläs oli SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen. Aiemmin kunniatehtävää ovat päässeet hoitamaan vasemmistoliiton entinen kansanedustaja, toiminnanjohtaja Minna Sirnö, piispa Wille Riekkinen, eurooppaministeri Alexander Stubb, toimittaja Jone Nikula sekä taiteilija Arja Saijonmaa.
Ulkopolitiikkaa ja aktivismia
1705-tilaisuus tarjoaa yhteiskunnallista pohdintaa homofobian vaikutuksista. Ulkoministeri Erkki Tuomioja puhuu tilaisuudessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta Suomen ulkopolitiikassa. Pietarilainen Anna Anisimova ComingOut-järjestöstä kertoo vähemmistöjen nykytilanteesta ja aktivismista Venäjällä.
Uusivirta on paikalla tilaisuudessa, joka järjestetään kello 14 – 16.30 Ravintola DTM:ssä, Mannerheimintie 6 B, Helsinki. Se on nähtävissä internetissä osoitteessa bambuser.com/channel/Setary.
Amnestyn hlbti-ryhmä jatkaa Kolmen sepän patsaalla kello 17 Sateenkaarivälähdys – Rainbow Flash -mielenosoituksella Venäjän ja lähialueiden hlbti-ihmisten oikeuksien puolesta. Hlbti:lyhenteellä tarkoitetaan homoja, lesboja, biseksuaaleja, transihmisiä sekä intersukupuolisia.
Tuolloin lähetetään maailmalle 100 ilmapalloa sateenkaaren väreissä homo- ja transfobian vastaisin viestein. Vastaavia tapahtumia järjestetään kansainvälisenä homo- ja transfobian vastaisena päivänä tostaina monissa kymmenissä kaupungeissa ympäri maailmaa.