Toisen asteen opettaja Juha Mäki-Ketelä arvostelee Aamulehden Vierailija-kirjoituksessaan (AL12.3.) nuorisotyöttömyyden hoidon ja opiskelijoiden pakollisten harjoittelujen kautta maahan levinnyttä ilmaisen työvoiman käyttöä.
Parhaillaan asiasta kasvatustieteen alaan kuuluvaa väitöskirjaa tekevä Mäki-Ketelä vaatii korjausta työllistämispolitiikkaan. Hän toteaa, että nuorista ei saa tehdä kertahyödykkeitä valtiovetoiseen hyväksikäyttökoneistoon.
Palkattoman harjoittelun luvattu maa
Vuonna 2009 jonkin aktiivitoimenpiteen päätti yhteensä 31 000 nuorta. Kolmen kuukauden sisällä toimenpiteen päättymisestä työllistyi vain 15 prosenttia työharjoittelussa olleista ja 13 prosenttia valmentavan työvoimakoulutuksen suorittaneista. Huonoa tulosta ei Mäki-Ketelän mukaan selitä vain vuoden 2009 talouden taantuma.
Osa toimenpeiden kohteista ovat vielä vuosienkin päästä työttömänä tai työ- ja koulutusmarkkinoiden ulkopuolella. Vuonna 2009 ulkopuolisia nuoria oli noin 135 000.
– Vaatimattomista tuloksista huolimatta harjoittelua tarjotaan työttömille kiihtyvällä sykkeellä, Mäki-Ketelä toteaa. Suomesta onkin hänen mukaansa tullut palkattoman harjoittelun luvattu maa.
Harvoin johtaa vakinaiseen työsuhteeseen
Ilmaistyötä tekee tällä hetkellä jo yli 400 000 suomalaista. Tämä tarkoittaa noin 60 000:n kokoaikaisen työntekijän työpanosta.
Työttömien aktivointipolitiikka ja opintoihin kuuluvat pakolliset harjoittelut ovat Mäki-Ketelän mukaan johtaneet järjestelmään, jossa työnantajat voivat poimia työvoimapoliittisilta kursseilta ja oppilaitoksista itselleen sopivia työharjoittelijoita hyvinkin pitkille harjoittelujaksoille.
Useimmiten on kyse ammattitaitoisen ja tehtävään pätevän ihmisen täydestä työpanoksesta korvauksetta. Vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen harjoittelupaikat johtavat kirjoittajan mukaan vain harvoin.
Superkapitalismia
– Yritykset taas saattavat räikeimmissä tapauksissa pyöriä pelkästään ilmaisten harjoittelijoiden varassa.
Moraalisesti kyseenalaista on Mäki-Ketelän mielestä se, että myös kunnat ja valtio käyttävät järjestelmää sumeilematta hyväkseen.
– Palkkakustannuksia säästääkseen ne korvaavat palkattua henkilöstöä ilmaisilla harjoittelijoilla ilman, että niillä olisi aikomusta myöhemmin työllistää harjoittelijoita.
Mäki-Keitelä näkee toiminnan superkapitalismin ilmentymänä. Niin yksityinen kuin julkinenkin sektori ottaa hyödyn sieltä, mistä sen halvimmalla saa. Ja kun työntekijästä on imetty kaikki irti eli palkaton työllistämisen mahdollisuus päättyy, hänen korvataan uudella. Näin nuoresta tulee kertakäyttöinen kulutushyödyke.