Torstaina 24.5.2012
9.2.2012 19.38
Lehtikuva/ Jussi Nukari
Artikkelin kuva
Nokian Salon tehdas kylpi auringossa keskiviikkona, mutta tehtaan työntekijöille päivä oli musta.

Nokia saanut valtiolta tukea 160 miljoonaa

ku

Vasemmistoliitto vaatii yhtiöltä nyt kunnollisia tukitoimia irtisanottaville.

Nokian on kannettava yhteiskuntavastuu tuhannesta varsinaissuomalaisesta työntekijästä ja Salon seutukunnan tulevaisuudesta, vaatii Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä.

Nokia yrityksenä on viime vuosina irtisanonut ja ulkoistanut tuhansia työntekijöitään Suomessa mutta myös muualla Euroopassa. Syyt ovat olleet yrityksen kannattavuuden, osakkeen arvon ja omistajien voiton saannin kehittäminen. Nyt Salossa ollaan irtisanomassa tuhatta työntekijää.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä muistuttaa Nokian johtoa, että Saksan Bochumin tehtaan sulkemisen yhteydessä yhtiön irtisanomispaketti maksoi 200 miljoonaa euroa. Saksalaistehtaalla työskenteli reilut 2 000 työntekijää. Myös Saksassa on yritysten vastuut henkilöstöstään määritelty lainsäädännöllä, mutta siellä Nokia ylitti niin sanotun sosiaalipaketillaan lain vaatiman tason.

”Yhtiön tukitoimien on Suomessakin oltava aiempaa mittavammat. Yhtiö on parin vuoden aikana irtisanonut Suomesta tuhansia ihmisiä ja yhtiön irtisanomispaketit ovat jääneet täällä vaatimattomiksi”, ryhmä muistuttaa.

Nokia on syntynyt ja kasvanut maailmanlaajuiseksi yritykseksi suomalaisen ammattitaitoisen työvoiman työpanoksella. Yhteiskunta on kustantanut työntekijöiden koulutuksen. Nokia on saanut julkista tukea innovaatiotoimintaan sekä tutkimus- ja tuotekehitykseen. Nokia on ylivoimainen julkisen Tekes-tuen saajana. Nokia on nostanut Tekes-tukea vuosina 1997–2009 yhteensä 160 miljoonaa euroa.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319