Torstaina 24.5.2012
9.2.2012 19.15

Luottamushenkilöt rauhoittelevat Lähivakuutuksen ja Tapiolan henkilöstöä

ku

Yhdistymisaikeestaan keskiviikkona ilmoittaneiden Lähivakuutuksen ja Tapiolan pääluottamusmiehet painottavat, että henkilöstöllä ei ole syytä paniikkiin. Heidän mukaansa yhdistymisen vaikutus henkilöstöön on vielä täysin avoin.

Tapiolan Toimihenkilöiden pääluottamusmies Iiro Ketola ja Lähivakuutus-ryhmän Henkilöstö ry:n puheenjohtaja Jari Kokkinen pitävät selvänä, että työntekijät otetaan mukaan suunnitteluun. Ketola muistuttaa työnantajalle, että tämä on ainut tapa saada työntekijät sitoutumaan uuteen yhtiöön.

– Edellytän, että fuusio tehdään samassa hengessä kuin Tapiola aikoinaan muodostettiin: irtisanomisia ei tehdä, Ketola sanoo.

Lähivakuutuksen Kokkinen kertoo, että henkilöstön tunnelmat ovat sekavat.

– Paniikkimielialaan ei ole syytä. Meillä on töitä enemmän kuin koskaan, Kokkinen sanoo.

Uuden finanssiryhmän mahdollinen muodostuminen vaikuttaa välillisesti Eläke-Fenniaan, koska Lähivakuutus on myynyt sinne eläkevakuutuksia. Eläke-Fennian pääluottamusmies Daniel Ljungberg kertoo, että myyntiorganisaation supistuminen on herättänyt pelkoja.

– Meillä Eläke-Fenniassa ei ole sellaista kulttuuria, että väkeä vähennettäisiin, Ljungberg rauhoittaa.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319