
Maakuntien kokoiset kunnat epäilyttävät
Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) joutui tuoreeltaan selittämään kuntarakenneuudistusta kuntapäättäjille kuntien talous- ja rahoitusseminaarissa Helsingissä.
Yleisössä epäiltiin, että maakuntien kokoiset suurkunnat tekevät maakunnista täysin tarpeettomia. Virkkunen ei kiistänyt tätä mahdollisuutta. Hän huomautti, että suurkaupungit voisivat ottaa Ely-keskusten tehtävät itselleen.
Virkkunen lupasi liitoskunnille valtion vastaantuloa ICT-järjestelmien yhteensovittamisessa.
– Lisäksi kunnille voidaan antaa mahdollisuus vapaakuntakokeiluun. Uudet suurkunnat voisivat vapaammin järjestää palvelunsa kuntalaisille.
Ministeri aikoo osallistua yhtä lukuun ottamatta kaikkiin 18 selvitystilaisuuteen alueilla.
Syrjäalueita kuntien sisälläkin
Suurkuntia on perusteltu sillä, että päätösvalta sosiaali- ja terveystoimesta pysyisi kunnilla eikä siirtyisi kuntayhtymille.
Yleisöstä muistutettiin, että joissakin liitoksissa uusiin valtuustoihin on päässyt edustajia pääasiassa vain yhden liitoskunnan alueelta, hyvässä lykyssä syrjäalueilta on valittu yksi valtuutettu.
Myös palvelujen pysyminen syrjäalueilla epäilytti kunnanisiä ja -äitejä. Vetoaminen lyhyisiin koulumatkoihin ei auttanut.
– Alueella on laskelmien mukaan oltava 50 koululaista perusopetuksen järjestämiseksi. Koulumatkojen osalta on määräys vain matka-ajasta, Virkkunen huomautti.
Hän arveli, ettei mikään kunnista sano kuntajakoselvitykselle ei.
Ministerin mukaan kuntien väliset verotuottojen tasaukset säilyvät, sillä osa kunnista on suunniteltujen liitostenkin jälkeen heikoilla.
- » Kuntarakenne kirkkoveneajalta: Yhdistämällä Tyrnävälläkin saataisiin palveluja 8.2.2012 16.22
- » Kaikki saavat kaverin: Kymmenenkin kuntaa yhteen 8.2.2012 14.42
- » Kuntaliitto painaa jarrua 8.2.2012 14.30
- » Vasemmisto ei sitoudu keskiviikon kuntakarttaan 8.2.2012 13.33
- » JHL kuntauudistuksesta: ”Henkilöstö mukaan kuntauudistukseen” 8.2.2012 12.25
- » Työryhmä lakkauttaisi 266 kuntaa 8.2.2012 11.37
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

