
Eläkkeelle siirrytään entistä myöhemmin
Eläkkeellesiirtymisikä on edelleen nousussa. Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan työeläkkeelle siirryttiin viime vuonna keskimäärin 60,5-vuotiaana. Nousua edellisvuodesta oli 0,1 vuotta.
Eläkkeellesiirtymisiän odote 25-vuotiaille oli 60,5 vuotta ja 50-vuotiaille 62,4 vuotta.
Suomalaiset jäivät siis eläkkeelle aiempaa myöhemmin. Eläketurvakeskuksen johtaja Hannu Uusitalo toteaa, että eläkkeellesiirtymisikä on noussut suunnilleen siinä oletetussa tahdissa kuin vuoden 2005 työeläkeuudistusta suunniteltaessa arvioitiin. Myönteinen kehitys näkyy myös vanhempien työntekijöiden työllisyysasteen nousuna.
Suuret ikäluokat ovat valtaosin jättämässä työelämän. Viime vuonna työeläkkeelle siirtyi lähes 72 000 henkilöä. Lukumäärä nousi hieman edellisestä vuodesta.
– Kaksi kolmesta eläkkeelle siirtyvästä lähtee nyt suoraan vanhuuseläkkeelle. Vielä kymmenen vuotta sitten heitä oli vain joka kolmas, ja valtaosa tuolloin jäi eläkkeelle ennen vanhuuseläkeikää. Syinä olivat työkyvyttömyys tai työttömyys, kehityspäällikkö Jari Kannisto Eläketurvakeskuksesta kertoo.
Vuonna 2011 työttömyyseläkkeelle siirtyi enää vain 1 300 henkilöä, koska 1950-luvulla syntyneet eivät enää pääse työttömyyseläkkeelle. Heillä on mahdollisuus työttömyyden jatkuessa siirtyä vähentämättömälle vanhuuseläkkeelle 62-vuotiaana.
Työikäisen väestön työllisyysaste on hieman noussut, mutta nousu on ollut erityisen voimakasta vanhempien työntekijöiden kohdalla.
– Vuoden 2011 tilanteen perusteella arvioiden suomalaisten työuran pituus on 34 vuotta. Tätä kuvaa työllisen ajan odote, missä on 2,5 vuotta nousua vuodesta 2000,sanoo Uusitalo.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » AKT:n Rädyltä ehdoton ei eläkeiän nostolle 17.2.2012 12.31
- » Pron Rinne haluaa työurakeskustelun oikeille raiteille 16.2.2012 13.33
- » Eläkerajan nosto 65 ikävuoteen ei käy STTK:lle 16.2.2012 08.21
- » Eläkeiän nosto ei ajankohtainen 15.2.2012 17.30
- » Vasemmisto: ”Eläkeputki ja osa-aikaeläke säilytettävä” 15.2.2012 16.48
- » Kenen nimissä Lyly puhuu eläkeikärajasta? 14.2.2012 10.47
- » SAK haluaa aukaista lukon työuraneuvotteluissa 13.2.2012 16.30
- » Koulutus auttaa pidentämään työuria 13.2.2012 13.42
- » Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa 13.2.2012 10.30
- » "Eläkeiän nostaminen ei ratkaise työuran pidentämistä" 10.2.2012 09.17
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

