
Nokia tyrmäsi Salon tuhannella potkulla
Nokia ilmoitti keskiviikkona vähentävänsä Salon tehtailta jopa 1 000 nykyisestä 1 600:sta työntekijästä. Vähennykset on tarkoitus suorittaa vuoden 2012 aikana. Tuotekehitystä irtisanomisesta eivät koske.
Kaikkiaan Nokia ilmoitti vähentävänsä 4 000 työpaikkaa Salon, Unkarin ja Meksikon tehtailtaan. Nokian mukaan erotetuille työntekijöille suunnitellaan räätälöityjä tukipaketteja.
Nokian ilmoitus noin 1000 työpaikan vähentämisestä Salossa on Ammattiliitto Pron mukaan tyrmäysisku niin Salolle kuin työllisyysnäkymille koko Suomessa.
– Monet globaalissa markkinatilanteessa toimivat suomalaistaustaiset yritykset ovat ajaneet alas jo monta vuotta tuotantoaan ja toimintaansa Suomessa. Nokia on tästä ikävä esimerkki. Poliittisessa päätöksenteossa ei ilmiselvistä merkeistä huolimatta ole otettu omiin käsiin Suomen elinkeino- ja teollisuuspoliittista kehittämistä, vaan sokeasti on uskottu yritysjohtajien juhlapuheisiin, sanoo Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne.
– Nokian on toteutettava Bridge-ohjelmaansa täysimääräisesti ja satsattava merkittävästi taloudellisia ja henkisiä voimavaroja vuosikymmenet Nokialle tulosta tahkonneisiin salolaisiin tuloksentekijöihinsä, Rinne vaatii.
Rinne uudistaa viime vuonna esittämänsä vaatimuksen, että maan hallituksen on pikaisesti valmisteltava oma elinkeino- ja teollisuuspoliittinen strategia, jolla luodaan ja turvataan Suomeen uutta tuotannollista työtä ja työpaikkoja.
– Yritykset ovat hyödyntäneet kasvuunsa suomalaisen koulutusjärjestelmän tuottaman korkean osaamisen ja kahmineet kaiken mahdollisen verovaroilla rahoitetun tuen. Vastineeksi on luotettu, että yritykset tarjoavat työtä suomalaisille. Toisin on käynyt: omistajien maksimaaliset voitot sanelevat yritysten päätöksentekoa, tuotannollinen toiminta ja työpaikat ovat toisarvoisia. Samaan suuntaan vaikuttaa myös teollisuustuotannon muuttuminen palveluiksi ja kulutustavaroiksi, joiden käyttöikä ja kysyntä ovat täysin tavallisen kuluttajan armoilla.
- » Metalliliitto vaatii Bochum-tason korvauksia 8.2.2012 10.55
- » Ylempien toimihenkilöiden puheenjohtaja vaatii NSN:lta vastuullisuutta 31.1.2012 16.40
- » Hallitus lupaa tukitoimia Nokian verkkolaiteyhtiöstä irtisanottaville 31.1.2012 16.38
- » Nokian verkkoyhtiö irtisanoo rajulla kädellä 31.1.2012 16.04
- » Solidaarisuusvero entistä ajankohtaisempi 13.1.2012 07.11
- » Yhä useampi sai potkut viime vuonna 12.1.2012 10.52
- » Nokia leikkaa yli 5 000 työpaikkaa vuosina 2011 ja 2012 29.9.2011 14.32
LISÄÄ AIHEESTA:
- » SAK:n Huutola vaatii Nokiaa vastuuseen 8.2.2012 11.32
- » Metalliliitto vaatii Bochum-tason korvauksia 8.2.2012 10.55
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

