Torstaina 24.5.2012
5.2.2012 20.02
Lehtikuva/ Sari Gustafsson
Artikkelin kuva
Sauli Niinistö äänesti espoolaisessa Lähderannan koulussa sunnuntaina 5. helmikuuta.

Niinistö voitti ennakkoäänet

KU

 

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö voitti ennakkoäänet selvästi. Hän sai ennakkoon annetuista äänistä 65,5 prosenttia, kun vihreiden Pekka Haavisto jäi 34,5 prosenttiin.

Ennakkoäänten perusteella on hyvin todennäköistä, että Niinistö pitää pintansa äänten laskun loppuun saakka.

Ennakkoääniä annettiin vaalin toisella kerroksella hieman vilkkaammin kuin kuusi vuotta sitten. Ennakkoon äänesti nyt 36 prosenttia äänioikeutetuista. Kuusi vuotta sitten ennakkoon äänestäneitä oli 34,9 prosenttia.

Kaikkiaan yli 1,5 miljoonaa kansalaista antoi äänensä ennakkoon.

Äänestysaktiivisuus näyttäisi jäävän varsinaisena vaalipäivänä alhaisemmaksi kuin kaksi viikkoa sitten vaalin ensimmäisellä kierroksella. Osaltaan vaali-innostusta on laimentanut eri puolilla maata kovana paukkunut pakkanen.

Osa äänestäjistä lienee jäänyt kotiin vaalipäivänä myös siksi, että heidän ensimmäisen kierroksen ehdokkaana ei selviytynyt toiselle kierrokselle. Myös hylättyjen äänten määrän arvellaan nyt lisääntyvän

Haavisto itse kävi äänestämässä Helsingin kaupungintalolla aamupäivällä ja Niinistö puolestaan iltapäivällä Espoossa Lähderannan koulussa.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319