Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) toteaa puurojen ja vellien menneen sekaisin keskustelussa, joka alkoi syksyllä hänen esiin nostamastaan työnantajan työntekijälle maksamista oman auton käytön korvauksesta.
Keskustelu alkoi uudelleen kuluvalla viikolla.
– Nyt puhutaan suloisen sekaisin työmatkakulujen verovähennysoikeudesta ja työnantajien maksamien matkakulujen kilometrikorvauksista, hän toteaa.
On palkansaajan etu, että palkka maksetaan palkkana eikä kilometrikorvauksina.
Duunarille kuuluu korvaus
Kyllönen toteaa, ettei ole harkinnut ollenkaan työmatkakulujen verovähennysoikeutta omissa ehdotuksissaan. Hän on keskittynyt työnantajan maksamiin kilometrikorvauksiin. Kyse ei ole ihan pikkusummasta, sillä vuositasolla puhutaan 1,2 miljardista eurosta, joka maksetaan 900 000 henkilölle verottomana.
Hän toteaa myös, että nykyinen järjestelmä on pääosin toimiva.
– Duunarille kuuluu korvaus oman auton käytöstä työtehtävissä, hän sanoo.
– Auto on monelle välttämätön työväline. Järjestelmää ei ole tarkoitus romuttaa vaan karsia siitä epäterveet piirteet.
Nyt järjestelmä osin kannustaa veronkiertoon ja sosiaaliturvamaksujen kiertämiseen. Näin tehtiin esimerkiksi taannoin kiinni jääneissä kiinteistönvälitysfirmoissa, jotka maksoivat kolmanneksen palkoista kilometrikorvauksina.
– Paljastui, että tämä oli alan yleinen käytäntö, ministeri sanoo. Hän on kuullut veroviranomaisilta, että tämäntyyppinen harmaan talouden muoto houkuttelee erityisesti pienissä yrityksissä.
– Eräs kansalainen kertoi, että yrittäjäkurssilla suoraan kehotettiin maksamaan palkkoja kilometrikorvauksina.
Työstä pitää maksaa palkka
Kyllönen painottaa sitä, että työstä pitää maksaa asianmukainen palkka sosiaalikuluineen ja eläkemaksuineen.
– On palkansaajan etu, että palkka maksetaan palkkana eikä kilometrikorvauksina, hän selventää.
Kyllönen painottaa sitä, että kilometrikorvauksista ei kerry lainkaan eläkettä.
– Ennen kaikkea kyseessä on menetys työntekijälle, koska kilometrikorvauksista ei makseta esimerkiksi eläkemaksuja. Lisäksi yhteiskunta menettää verotuloja, ministeri muistuttaa.
Kyllönen on saanut asiasta hyvin paljon kansalaispalautetta, myös sellaista, josta käy ilmi, että ihmiset laskevat kilometrikorvaukset osaksi palkkaa ja ovat sitä mieltä, ettei sitä voi viedä heiltä.
Auton hinta neljässä vuodessa
Kyllönen ihmettelee myös sitä, että verottaja on laskenut työmatkakilometrin kustannukseksi 25 senttiä, mutta työnantaja taas maksaa kilometristä 45 senttiä.
– Mistä ihmeestä tulee 20 sentin erotus? hän kysyy.
Isomman summan ovat määrittäneet työnantaja- ja työntekijäjärjestöt yhdessä.
Hän toteaa erotuksen olevan sen verran suuri, että tulee pohtineeksi, sisältyykö työnantajan maksamaan korvaukseen muutakin kuin todellisia kuluja. Mukaan lasketaan kaikenlaisia auton pitämisestä johtuvia kuluja, vaikka autoa ei ole ostettu vain työmatkoja varten.
– Laskentaperusteet olisi hyvä päivittää, ministeri ehdottaa.
Ehkä korvauksilla maksetaan myös auton pääomakuluja. Jos ihminen ajaa vaikkapa 50 kilometriä päivässä työajoa, auton hinta kertyy helposti neljässä vuodessa kilometrikorvauksista.
Työnantajalla vastuu
Kyllösen mielestä yhteiskunnan kannalta merkittävä kysymys on myös se, mihin verotus kannustaa ja keneen se kohdistuu.
– Verovapaa kilometrikorvaus houkuttelee käyttämään autoa, vaikkei se olisi välttämätöntä. Sen sijaan ihmisiä pitää kannustaa toimimaan niin, että ympäristö säästyy, hän toteaa.
– Työantajilla on kuitenkin vastuu kannustaa julkiseen liikenteeseen silloin, kun se on mahdollista.
Tuttu on tilanne, jossa samasta työpaikasta kymmenen ihmistä ajaa seminaariin kymmenellä eri autolla, vaikka junallakin pääsisi ketterästi.