Huoltosuhde heikkenee: Millaiset velat nuoriso pystyy kantamaan?
Vasemmistoliiton oululainen kansanedustaja Martti Korhonen varoittaa kuntien velan kasvusta.
– Se on se Kreikan tie. Jos velkamäärä kasvaa koko ajan, myös korkomenot kasvavat samassa suhteessa. Se ei voi olla pitkä tie, Korhonen sanoi lauantaina puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.
Sekä kuntavaalit että kuntauudistus olivat pinnalla vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina Helsingissä.
Korhonen piti isona kysymyksenä kuntien tulevaisuudessa sitä, kestävätkö kunnat 2020- ja 2030-luvut. Hän kysyi myös sitä, kuinka suuri velkataakka voidaan jättää nykyistä pienempien sukupolvien kannettavaksi.
Vaarana veronkorotukset
– Kuntauudistuksen ytimessä on talous, haluttiin tai ei. Jos haluamme että laadukkaat palvelut turvataan koko maassa, tarvitaan toimenpiteitä, Korhonen sanoi.
Hän vaati kuntien taloutta vahvistavia toimia ja yhdyskuntarakenteen eheyttämistä.
– Niitä ei voi erottaa toisistaan. Meidän on nostettava esille vahvasti myös kunnallinen itsehallinto ja paikallinen demokratia, mutta hallinto ei voi olla itseisarvo. Palvelut kaikille kansalaisille on se itseisarvo yhdenvertaisesti koko maassa.
Korhonen puhui kuntatalouden tilan 2020- ja 2030-luvulla vaatimista veroprosenttien korotuksista.
– Jos emme tee mitään, uskon, että menemme uusille kymmenluvuilla veroprosenteissa. Tulevaisuuden näkymät ovat sen suuntaiset, hän pelotteli kokousväkeä.
Pelottava 20-luku
Kustannuksia tuo väestön huoltosuhteen muutos. Vuoteen 2010 asti huoltosuhde on ollut hyvä, mutta sen jälkeen huollettavien määrä lähtee rajusti kasvamaan.
– 2020 – 30 olemme siinä tilanteessa , että on noin 70 – 80 vanhusta ja lasta sataa työikäistä kohti. Huoltosuhde heikkenee siis dramaattisesti. Tulevaisuuskuva on synkkä.
Korhonen totesi vielä, että huoltosuhde synkkenee nopeimmin maaseudulla, erityisesti itäisessä ja pohjoisessa Suomessa. Hän arvioi, että esimerkiksi perusterveydenhuollossa tai päivähoidossa kustannusnousu on siedettävällä tasolla, mutta vanhuspalveluissa nousu on hurja.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » ”Jos meidän Paavosta tulisi presidentti, ihan saleen saisivat homotkin tanssia linnassa” 21.11.2011 18.30
- » Vasemmalla irvaillaan retroehdokkaille: Lipponen, Väyrynen, Niinistö, Soini ja muut – Raikkaita tuulahduksia? 21.11.2011 12.25
- » Vasemmisto vaatii Suomen vetäytymistä Afganistanista 20.11.2011 16.28
- » Vasemmisto kutsuu maahanmuuttajia kuntavaaliehdokkaisi 20.11.2011 15.48
- » Arhinmäki puhuu erilaisuuden kunnioittamisesta: Vasemmisto on työväenpuolue ilman rasismia 20.11.2011 12.59
- » Arhinmäki Suomen nuorin presidenttiehdokas kautta aikojen 20.11.2011 11.07
- » Vasemmisto vaatii tarkkoja sääntöjä: ”Nuoria ei saa käyttää ilmaistyöntekijöinä” 20.11.2011 10.13
- » Arhinmäki valmistautuu presidenttikampanjaan Kekkosen suosikkitennareissa 19.11.2011 15.40
- » Vasemmistoliitto ei suostu leikkauksiin: Uusia veroja rikkaille 19.11.2011 15.09
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

