
Viikon kysymys
Tietääkö kauppias, mitä kanta-asiakas ostaa?
Oliivisäilykkeestä löydettiin viime viikolla vaarallista botuliinibakteeria. Yksi oliivia syönyt asiakas kuoli. Viikonloppuna Keskon asiakasrekisteristä kaivettiin tätä oliivia ostaneiden, yksittäisten kanta-asiakaskorttia käyttäneiden asiakkaiden tiedot.
Tietääkö kauppias, mitä kaikkea kanta-asiakas kortillaan ostaa, Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Saario?
– Ei kauppias sitä varmaan tiedä, mutta keskusliikkeen rekistereihin tulevat kaikki ostokset. Kesko selitti, ettei heillä ole sellaista yhdistettyä rekisteriä, mistä voisi yhtä aikaa nähdä sekä asiakkaan henkilötiedot että ostot. Ne ovat kaksi eri rekisteriä. Asia kiinnostaa minuakin, koska olen myös tiesuojalautakunnan jäsen.
– Uutisissa kerrottiin, että Kesko oli saanut tietosuojavaltuutetulta pyynnön yhdistää nämä rekisterit, jotta voidaan torjua suuri henkeen ja terveyteen kohdistuva vaara. Tässä tilanteessa tämä oli ihan perusteltuakin.
Saako tällaiset yksityiskohtaiset tiedot vasta, kun viranomainen niitä pyytää?
– Sitä en tiedä, mutta meidän mielestämme sen pitäisi olla niin.
Nyt luin tämän tiedon lehdestä ja se kuulostaa tässä tilanteessa ihan fiksulta.
– Pelkonahan on, että kauppa voisi katsoa, että ahaa, tuo osti nyt konvehteja ja tuo tupakkaa. Kesko kuitenkin ainakin selitti, ettei heillä ole kanta-asiakkaista vain yhtä rekisteriä. Kukaanhan ei tiedä, mitä siellä todellisuudessa tapahtuu. Antaisi kuitenkin kuluttajalle turvallisuudentunteen, jos tietoja ei väärinkäytettäisi ja rekisterit olisivat erillään.
Mistä asiakas tietää, että kauppiaat eivät käytä tietoja asiakkaiden ostoksista esimerkiksi mainonnassaan?
– Sehän siinä on ajatuksena, että kuluttaja saisi markkinointia niistä tuotteista ja tuoteryhmistä, joista hän yleensä on kiinnostunut. Silloin mainonta ärsyttäisi kuluttajaa vähemmän. Jos ostat metsästykseen liittyviä tuotteita, sinulle markkinoidaan niitä eikä terveyssiteitä.
Voiko yksittäinen kauppias saada nämä tiedot jostakin?
– Jos Keskon tieto pitää paikkansa, niin ei voi. Minä ainakin saan vain samat mainokset kuin kaikki muutkin.
Saako keskusliike enemmän tietoja kuin yksittäinen kauppias?
– Nämä ovat S-kaupan ja Keskon rekistereitä, eivät kauppojen rekistereitä. Sitä en tiedä, mikä on keskusliikkeiden systeemi, mutta kuvittelen, että ne ovat keskitettyjä rekistereitä.
Mitä laki sanoo siitä, miten keskusliikkeet saavat käyttää kanta-asiakkaidensa tietoja?
– Ne saavat käyttää siihen omaan tarkoitukseensa, mihin tietoja on kerätty. Käyttötarkoitus käy esiin rekisteriselostuksesta, jossa puhutaan markkinoinnista. Eihän asiakastietoja mitään muuta varten kerätä.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Saako lasta tukistaa? 17.5.2012 14.18
- » Tarvitaanko vanhoihin taloihin hissi? 9.5.2012 09.30
- » Miten suomalainen työntekijä voi? 19.4.2012 09.03
- » Aiotaanko pikavipit lopettaa? 11.4.2012 11.30
- » Pitäisikö työntekijän maksaa sairastumisestaan? 4.4.2012 12.24
- » Mitä tulevaisuuden kirjastolta odotetaan? 28.3.2012 15.09
- » Loppuuko kiusaaminen AKT:ssä torstaina? 21.3.2012 11.45
- » Pitäisikö töissä olla lupa päivätorkkuihin? 14.3.2012 14.25
- » Pelkäätkö kuntauudistusta, Olli Luukkainen? 22.2.2012 12.26
- » Miksi auraus viipyy? 9.2.2012 08.09
SDP kuntavaaleihin kolmella kärjellä
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

