Orkesterit, museot ja teatterit selviävät ”pienillä säästöillä”
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) totesi eduskunnan budjettikeskustelussa keskiviikkona, että taide ja kulttuuri saavat ensi vuoden budjettiin prosentin aiempaa enemmän rahaa. Sen takaa veikkausvoittorahojen kasvu.
– Valitettavasti tiukassa taloustilanteessa kulttuurikaan ei kaikilta osin välttynyt säästöiltä, hän sanoi ja totesi orkestereilta, teattereilta ja museoilta leikattavan ”pieniä säästöjä”.
– Se on valitettavaa, mutta täytyy muistaa, että nämä alat ovat saaneet neljän viime vuoden aikana noin 80 prosenttia lisää määrärahoja. Ajattelimme, että kun jostain pitää säästää, niin ehkä pienimmät ongelmat syntyvät täällä, kun muistetaan vielä se, että näille aloille tulee indeksikorotukset, jolloin leikkaukset eivät ole aivan niin suuret kuin budjetissa lukee.
Arhinmäki totesi, että lainauskorvaukset nousevat budjetissa, mutteivät hänen mielestään tarpeeksi.
– Olisi hienoa, jos eduskunta katsoisi, että sinne tulisi lisää rahaa, hän esitti.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Yli tuhat puhetta budjetista 14.10.2011 13.56
- » Ministeri puolusti koulutuspaikkojen karsimista: ”Jo nyt koulutettu työttömiksi” 12.10.2011 15.22
- » Arhinmäki haastoi perussuomalaisia: Soinin ääni on kauppakamarin ääni 12.10.2011 13.13
- » Soinin veropolitiikka herättää kysymyksiä: Seitsemän miljardin veronkiristykset ja leikkaukset? 11.10.2011 16.22
- » Katainen lupaili pientä verohelpotusta työmarkkinoille 11.10.2011 16.07
- » ”Köyhän toista satasta ei leikkaa mikään” 11.10.2011 11.12
- » Hallituskumppani pisteli Urpilaista 10.10.2011 16.50
- » ”Perussuomalaisten puhe oli kuin kirje joulupukille” 10.10.2011 16.36
- » Työttömän satanen onkin 120 euroa 10.10.2011 13.39
- » ”Puolustuksen säästöjä voidaan jopa kasvattaa” 10.10.2011 13.26
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

