”Köyhän toista satasta ei leikkaa mikään”
Vasemmistoliiton kansanedustaja Erkki Virtanen muistuttaa köyhän satasesta, jota ei leikkaa mikään. Hän viittasi aravalainojen korkoalennukseen.
– Yhtenäislainojen omavastuukorkoa puolitetaan. Se tarkoittaa 50 neliön asunnossa sen 100 euroa kuukaudessa. Sitä ei leikkaa mikään, Virtanen sanoi eduskunnan täysistunnossa maanantaina, kun eduskunta aloitti syksyn budjettikeskustelun.
Taustalla oli keskustelu hallituksen ensi vuodelle lupaamasta työttömien työmarkkinatuen ja peruspäivärahan sadan euron korotuksesta. Se leikkaa toimeentulotukiasiakkaiden etuutta.
– Hallitus oli aivan turhan vaatimaton todellisesta parannuksesta, Virtanen sanoi korkoalesta.
– Täällä olen ollut 31 vuotta tekemisissä aravalainojen kanssa eri tavoin, ja tänä aikana kaksi kertaa aravalainojen korkoja on alennettu. Nyt on se toinen kerta.
Virtanen on toiminut sosiaalisen Niiralan Kulma -asuntoyhtiön toimitusjohtajana Kuopiossa.
Pois sossun luukulta
Virtanen ihmetteli myös opposition narinaa työttömyyskorvausten nostosta.
– Työttömille annetaan 1 200 euroa vuodessa lisää, hän laskeskeli. Ensi vuoden budjetti lupaa työmarkkinatuella tai peruspäivärahalla oleville työttömille sadan euron tasokorotuksen etuuteen. Lisäksi korotusta tulee indeksitarkistuksesta noin 20 euroa.
– Kun täällä on sanottu, että iso osa työttömistä jää ilman, niin ensi vuonna budjettikirjan mukaan työmarkkinatuen ja peruspäivärahan saajia on noin 160 000 ja heistä 40 000 saa toimeentulotukea, joiden osalta tämä 100 euroa pienenee tai kokonaan leikkaantuu, Virtanen sanoi.
– Mutta mitä siinä tapahtuu? He alkavat tulla toimeen omillaan. He eivät tarvitse enää sitä toimeentulotukea.
Virtanen korosti, että toimeentulotuki ei ole osa perustuvaa vaan sosiaalihuoltoa. Toimeentulotuki on viimesijainen tuki, jonka on tarkoitus olla kestoltaan lyhyt.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Yli tuhat puhetta budjetista 14.10.2011 13.56
- » Orkesterit, museot ja teatterit selviävät ”pienillä säästöillä” 12.10.2011 17.21
- » Ministeri puolusti koulutuspaikkojen karsimista: ”Jo nyt koulutettu työttömiksi” 12.10.2011 15.22
- » Arhinmäki haastoi perussuomalaisia: Soinin ääni on kauppakamarin ääni 12.10.2011 13.13
- » Soinin veropolitiikka herättää kysymyksiä: Seitsemän miljardin veronkiristykset ja leikkaukset? 11.10.2011 16.22
- » Katainen lupaili pientä verohelpotusta työmarkkinoille 11.10.2011 16.07
- » Hallituskumppani pisteli Urpilaista 10.10.2011 16.50
- » ”Perussuomalaisten puhe oli kuin kirje joulupukille” 10.10.2011 16.36
- » Työttömän satanen onkin 120 euroa 10.10.2011 13.39
- » ”Puolustuksen säästöjä voidaan jopa kasvattaa” 10.10.2011 13.26
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

