
”Puolustuksen säästöjä voidaan jopa kasvattaa”
Vasemmistoliiton Annika Lapintie arvioi, että puolustusmenoista voisi tarvittaessa säästää jopa nyt suunniteltua enemmän.
Näin hän totesi vasemmiston ryhmäpuheessa, kun eduskunta aloitti maanantaina puolilta päivin ensi vuoden talousarvion ruotimisen. Siitä keskustellaan koko viikko.
– Jos aidosti arvioidaan mahdollisia uhkia, niin havaitaan, että puolustuksen säästöjä voidaan jopa kasvattaa, jos lisäsäästöihin on tarvetta, Lapintie sanoi.
– Jotkut saattavat luoda kauhukuvaa Venäjän aikomuksesta panostaa aseistukseen lähivuosina 500 miljardia. Hurja lukuko? Ei suinkaan: luku on julistuksenomainen eikä reaalinen. Sen toteutumista on syytä vahvasti epäillä.
Lapintie totesi, että todellisia uhkia Suomelle ovat ympäristöön liittyvät seikat.
– Ilmaston lämpeneminen tai paikalliset ympäristötuhot, jotka liittyvät ydinvoimaan tai esimerkiksi öljykuljetuksiin Suomenlahdella. Myös epidemiat voivat osoittautua vakaviksi.
Lähtökohtana velkaantuminen
Lapintie arvioi, että budjettiesityksessä on kansalaisten kannalta paljon myönteistä, kun ottaa huomioon ne olosuhteet, joissa esitys on laadittu.
– Olihan valmistelun lähtökohtana kuitenkin puuttuminen valtion velkaantumiseen, hän sanoi.
– Jouduttiin siis hakemaan tasapainoa niin veroista kuin säästöistäkin ja säästöjen kohdalla pohtimaan niiden järkevyyttä ja oikeudenmukaisuutta.
Korotuksia pieniin tuloihin
Vasemmistoliitto kiittää budjettiesitystä siitä, että se lisäisi verotuksen oikeudenmukaisuutta ja ympäristömyönteisyyttä. Lapintie muisti erityisesti peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen luvattuja korotuksia.
– Sadan euron tasokorotus on asia, josta kannattaa olla ylpeä. Sen lisäksi näihin tulee vielä normaali indeksikorotus, hän sanoi.
– Kun vielä asumistukea korotetaan, ei työttömän perusturvan parantaminen leikkaa asumistukea. Perusturvan parannus on siis aito parannus.
Korotus vähentää monen kohdalla tarvetta hakea täydennystä toimeentulotuen kautta.
– Toimeentulotukea saaviakaan ei hylätä. Perusosaan tulee 6 prosentin korotus. Myös lasten perusosat nousevat vastaavasti. Yksinhuoltajan perusosaa korotetaan 10 prosentilla. Kaikkiaan yksinhuoltaja saa vähintään 85 euroa lisää kuukaudessa.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » Yli tuhat puhetta budjetista 14.10.2011 13.56
- » Orkesterit, museot ja teatterit selviävät ”pienillä säästöillä” 12.10.2011 17.21
- » Ministeri puolusti koulutuspaikkojen karsimista: ”Jo nyt koulutettu työttömiksi” 12.10.2011 15.22
- » Arhinmäki haastoi perussuomalaisia: Soinin ääni on kauppakamarin ääni 12.10.2011 13.13
- » Soinin veropolitiikka herättää kysymyksiä: Seitsemän miljardin veronkiristykset ja leikkaukset? 11.10.2011 16.22
- » Katainen lupaili pientä verohelpotusta työmarkkinoille 11.10.2011 16.07
- » ”Köyhän toista satasta ei leikkaa mikään” 11.10.2011 11.12
- » Hallituskumppani pisteli Urpilaista 10.10.2011 16.50
- » ”Perussuomalaisten puhe oli kuin kirje joulupukille” 10.10.2011 16.36
- » Työttömän satanen onkin 120 euroa 10.10.2011 13.39
Tampereelle ensimmäinen ympäristötilinpäätös
Metsähallitus kartoittaa kulttuuriperintöä Etelä-Suomen metsissä ja saaristossa
Tuleva kesä paljastaa paljon uutta tietoa esi-isiemme tarmokkuudesta ja selviytymiskeinoista.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

