Sisä- ja ulkopoliittinen konsensus Suomen turvallisuuspolitiikasta on tuoreen väitöstutkimuksen mukaan hyvää vauhtia murenemassa.
Lentoupseeri Veikko Heinonen on tutkinut lauantaina Jyväskylän yliopistossa tarkastettavassa valtio-opin väitöskirjassaan suomalaisen turvallisuuspolitiikan tilaa. Tutkimuksen mukaan turvallisuuspolitiikka on politisoitumassa puoluepolitiikan välineeksi, jota pyritään hyödyntämään sisä- ja ulkopolitiikassa myös puolueiden valta-aseman ja ideologisten tavoitteiden edistämisessä.
Selonteot ovat Heinosen mukaan muotoutumassa poliittisen kamppailun areenaksi ja suurimmalle puolueelle on syntymässä ratkaiseva rooli turvallisuuspoliittisen linjan määrittelyssä.
– Kylmän sodan aikainen yksimielisyyden kuva on ollut lähinnä tarkoin harkittua yksiäänisyyttä, jolla presidentin johdolla on vakuutettu toisen maailmansodan voittajavallat siitä, että pieni häviäjävaltio pitää sille asetetut velvoitteet. Taustalla omaa elämäänsä ovat eläneet erilaiset, kaukaakin juontuvat näkemykset ”oikeanlaisesta” poliittisesta järjestelmästä sekä siihen liittyvästä turvallisuuspolitiikasta ja sen toteuttamistavoista, Heinonen määrittelee.
Nato-kysymys tuo erot esiin
1900-luvun lopun muutokset ja Nato-kysymys ovat nostaneet 2000-luvun alussa erilaiset käsitykset turvallisuuspolitiikasta ja sen myötä puolueiden taustaideologioiden erilaisuuden julkisuuteen.
Heinonen arvion mukaan erilaiset näkemykset globalisaatiosta, EU-politiikasta ja kansainvälisestä arvosuuntautumisesta johtanevat siihen, että puolueiden on yhä vaikeampaa markkinoida turvallisuuspolitiikan nimissä itseään kansallisesti kaikille hyvää lupaavina yleispuolueina ja perustella kannanottojaan perinteisellä isänmaallisuus- ja maanpuolustusretoriikalla.
– Turvallisuuspoliittinen linjaus tunnistetaan yhä yleisemmin poliittiseksi, arvopohjaiseksi valinnaksi.
Poliittisuuden lisääntymisestä kertoo Heinosen mukaan myös se, että selontekojen valmistelu on pitkittynyt ja laajentunut poliittisen markkinoinnin ja kaupankäynnin seurauksena. Silti puolueet ovat pyrkineet pitämään turvallisuuspolitiikan julkisuuteen päin epäpoliittisena, turvallisuuspoliittisen eliitin valmistelu- ja päätösvaltaan kuuluvana alueena.
Jako liittoutujiin ja liittoutumattomiin
Heinonen tarkastelee erityisesti valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisia selontekoja ja niiden valmisteluun liittyvää retoriikkaa. Kansalliset toimijat hän jakaa liittoutujiin, jotka kannattavat sotilaallista liittoutumista ja Nato-jäsenyyttä, ja liittoutumattomiin, jotka eivät näe jäsenyyttä Suomen etujen mukaisena.
Heinonen osoittaa, että hyvin vahvasti puoluesidonnainen leiriytyminen Nato-kysymyksen suhteen juontuu leirien erilaisesta tavasta ymmärtää turvallisuuspolitiikan sekä siihen keskeisesti liittyvien käsitteiden, valtion, isänmaallisuuden ja kansanvallan käsitesisältöjä.
Liittoutujien turvallisuuspolitiikan käsityksen voi Heinosen mukaan luonnehtia olevan arvokeskeinen ja sotilasstrateginen. Siinä painottuvat ideologiset ja taloudelliset arvot sekä näiden arvojen puolustaminen sotilasstrategisten arvioiden mukaisesti tehokkaimmalla tavalla. Turvallisuuspolitiikka esitetään tässä käsityksessä teknisenä asiana.
Liittoutujat näkevät Nato-jäsenyyden tehokkaimmaksi tavaksi neutraloida uhkat. Sen myötä vahvistettaisiin myös Suomen statusta länsimaana ja vastuun kantajana. Taloudellisuuden nimissä näkemys suosii ammattiarmeijaa. Turvallisuuspolitiikka näyttäytyy ulkopolitiikan välineenä, jolla voidaan edistää myös muita kuin turvallisuuden alaan kuuluvia intressejä.
Turvallisuuden sisältö keskustelematta
Liittoutumattomien turvallisuuspolitiikan käsitys on käytännöllispoliittinen ja kansalaiskeskeinen. Liittoutumattomat kiinnittävät huomionsa yhteiskuntapolitiikkaan sekä taloudelliseen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.
Liittoutumattomat näkevät myös itsenäisen kansallisen asevelvollisuusarmeijan pikemminkin yhteiskuntapoliittisena kuin teknistaloudellisena valintana. Se nähdään yhdenvertaista kansalaisuutta ja kansallista yhtenäisyyttä tuottavana arvona, josta ei haluta luopua. Oma kansallinen armeija halutaan säilyttää itsenäisyyden lisäksi myös sotilaallisia riskejä varten luotuna kokonaistaloudellisena ratkaisuna.
Kansalaisten näkökulmasta olennaisena puutteena turvallisuuspoliittisessa debatissa voidaan Heinosen mukaan nähdä se, että julkisuudessa jää keskustelematta, mitä kansalaiset kokevat yhteiskunnallisella, valtiollisella ja kansainvälisellä tasolla turvallisuuden käsitteeseen sisältyviksi sekä puolustamisen ja edistämisen arvoisiksi asioiksi.
Heinonen on toiminut ilmavoimissa muun muassa lentoupseerina ja toimialajohtajana. Sittemmin hän on työskennellyt myös Patria Aviationilla projektipäällikkönä ja ollut käynnistämässä ilmavoimien Patrialle ulkoistamaa peruslentokoulutusta.