Lapintie edellyttää turnauskestävyyttä: ”Laakso kommentoi keskeneräisiä neuvotteluja”
– Tällaisten neuvottelujen käyminen vaatii turnauskestävyyttä, vasemmiston Annika Lapintie sanoo luopuneista hallitusneuvottelijoista.
Vasemmistoliiton Annika Lapintie pahoittelee sitä, että osa puolueen hallitusneuvottelijoista on luopunut tehtävästä kesken turnauksen.
– Totta kai sitä toivoisi, että kaikki olisivat täysillä viemässä puolueen tavoitteita hallitusohjelmaan, mutta toiset ovat tehneet henkilökohtaisia ratkaisua, jotka eivät ainakaan helpota muiden työtä, Lapintie totesi keskiviikkoaamuna.
– Tällaisten neuvottelujen käyminen vaatii turnauskestävyyttä, pitäisi jaksaa loppuun asti mahdollisimman hyvin tuoda puolueen tavoitteita esiin ja katsoa, että ne kirjataan hallitusohjelmaan.
Laakso lähti ulkomaille
Tiistaina Lapintien kanssa hallitusneuvottelujen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa työryhmässä neuvotellut puolueen entinen kansanedustaja Jaakko Laakso ilmoitti, että hänet on syrjäytetty neuvotteluista. Puoluetoimistosta kerrottiin, että Laakso korvattiin toisella neuvottelijalla, kun hän lähti ulkomaanmatkalle.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmää johtava Lapintie on työryhmässä puolueen pääneuvottelija.
Myös kansanedustaja Jyrki Yrttiaho on jäänyt pois neuvotteluista. Puolueen päätettyä jatkaa neuvottelujen toiselle kierrokselle Yrttiaho ilmoitti, että hänelle riittää 13 päivää neuvotteluja.
Aiemmin kansanedustaja Markus Mustajärvi jättäytyi neuvottelujen ulkopuolelle.
Puheisiin vasemmiston neuvottelijoiden joukkopaosta Lapintie muistuttaa, että Vasemmistoliitolla on säätytalolla noin 40 neuvottelijaa, joista kolmen henkilökohtainen tilanne on vaatinut poisjäämistä.
Keskeneräisen kommentointia
Laakson mukaan vaihdon takana oli hänen kantansa Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon. Hän kertoo esimerkiksi Kansan Uutisten keskustelupalstalla vastustaneensa jatkoa Suomen osallistumiselle Naton johtamaan sotilaallisen operaatioon. Vasemmistoliitto olisi Laakson mukaan hyväksynyt jatkon Lapintien toimesta, kun Laakso oli matkoilla.
Laakson mukaan puolue luopui hallitusneuvotteluissa aiemmasta Afganistan-linjastaan, jonka mukaan Suomen joukot pitäisi vetää Afganistanista nopeasti ja Suomen osuus pitäisi muuttaa siviilioperaatioksi.
Lapintie vastaa sanomalla, että Laakso puhuu keskeneräisistä neuvotteluista.
– Kokonaisuutta on syytä arvioida sitten, kun lopullinen ratkaisu tulee, hän sanoo.
– Lähtökohtana on tietenkin se, että puolueen linjauksia yritetään saada mahdollisimman hyvin kirjattua hallitusohjelmaan. Sitä yrittävät kaikki mukana olevat puolueet ja se takiahan työryhmien työskentely on kestänyt.
Kuusi puoluetta painaa täysillä
Lapintie muistuttaa siitä, että kyse on kuuden puolueen yhteisestä hallitusohjelmasta, johon kuuden puolueen neuvottelijat yrittävät saada linjauksiaan.
– Niin mekin teemme jokaisessa työryhmässä. Tässä tilanteessa kuitenkin vaaditaan sitä, että saadaan kompromissi aikaiseksi.
Hän toteaa, että puolue on asettanut keskeisimmäksi tavoitteeksi tuloerojen kasvun pysäyttämisen.
– Ja mielellään kääntämisen pienenemään. Siinä on verotuksella suuri merkitys. Lisäksi pienimpiin toimeentulotukiin ja työmarkkinatukiin tulisi saada riittävät korotukset.
Moisio säätytalolle
Yrttiahon tilalle neuvottelijaksi tuli vasemmiston puoluevaltuuston puheenjohtaja Harri Moisio, joka työesteiden vuoksi ei heti ensimmäisessä vaiheessa voinut irrottautua neuvottelijaksi. Laakson korvaa Pekka Ristelä.
– Meillä on hyvä porukka ja kaikki painavat täysillä töitä sen eteen, että saisimme tavoitteemme kunnolla kirjattua hallitusohjelmaan, Lapintie sanoo.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » ”Oppositiossa oikeassa oleminen olisi paljon helpompaa” 20.6.2011 19.55
- » Jos Mustajärvi ja Yrttiaho lähtevät omille teilleen, edessä voi olla erottaminen 20.6.2011 19.03
- » ”Saamme loistavan liikenneministerin Kyllikistä” 20.6.2011 14.30
- » Ministeri olennaisen juurilla: ”Kaikki muu hajoaa, mutta kulttuuri säilyy” 20.6.2011 13.37
- » Vasemmistossakin ymmärretään: Ei perusturvapaketti sentään poista köyhyyttä 20.6.2011 12.45
- » ”Tuen kaikin keinoin sitä, että puheenjohtaja voisi olla itsensä kanssa samaa mieltä” 19.6.2011 19.25
- » Uusi kulttuuriministeri: Kulttuuri on jo suurempi teollisuuden ala kuin autoteollisuus 19.6.2011 18.10
- » Vasemmiston kohtalon hetki: Ollako vai eikö olla? 19.6.2011 13.07
- » Vasemmiston puoluehallitus: Hallitukseen 19.6.2011 12.12
- » ”Kolmanneksi suurin hallituspuolue on paljon vahvempi kuin pienin oppositiopuolue” 18.6.2011 16.47
Myös perhosia bongataan
Helsingin Vasemmisto korostaa lähipalvelujen toimivuutta
Nostaako SAK kapinalipun?
Isille saatava lisää perhevapaita, jos naiset halutaan töihin
Valtiosihteeri Jarmo Lindén (vas.) vaatii lisää perhevapaita isille.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

