Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) jatkaa vetoamislinjalla saimaannorppien puolesta. Anttilalta on vaadittu toimia verkkokalastuksen kieltämiseksi saimaannorpan pesimisalueilla, mutta hän luottaa yhä vapaaehtoisiin rajoituksiin.
– Vetoan teihin, hyvät vesialueiden omistajat, että teette sopimuksen verkkokalastuksen rajoittamisesta. Vapaaehtoisten kalastusrajoitusten eteen tehty kova työ ei saa valua hukkaan, Anttila sanoi kalastusosakaskuntien edustajille Savonlinnassa perjantaina.
Hän totesi kuitenkin, että jos sopimusmenettely ei toimi, joudutaan saimaannorppaa suojaamaan valtioneuvoston asetuksella.
Norppakuolemista ei kerrota
Muun muassa Suomen luonnonsuojeluliitto on vaatinut, että verkkokalastus ja muut norpalle vaaralliset pyyntimenetelmät kielletään ympärivuotisesti kaikilla saimaannorpan tunnetuilla esiintymisalueilla. Liitto edellytti, että muutos tulisi voimaan jo tänä keväänä.
Metsähallituksen tilastojen mukaan 2000-luvulla vuosittain on tullut ilmi 4–6 kalanpyydyksiin kuollutta norppaa. Luonnonsuojeluliitto arvioi, että iso osa kuolemista ei tule viranomaisten tietoon.
Korvaukset kalastajille sopimuksista
Maa- ja metsätalousministeriön seurantaryhmä on esittänyt, että mikäli kevätrajoitusaluetta ei saada yhtenäiseksi vapaaehtoisen sopimusmenettelyn turvin, ministeriön tulee ryhtyä toimiin kevätrajoitusalueen muodostamiseksi valtioneuvoston asetuksella. Näin totesi myös ministeri Anttila perjantain tilaisuudessa.
– Haluan muistuttaa kaikkia, että mikäli sopimusten solmiminen viivästyy tai aluetta ei saada yhtenäiseksi, valtioneuvosto voi joutua antamaan asetuksen verkkokalastuskiellon aikaansaamiseksi koko kevätrajoitusalueelle, Anttila totesi.
Mahdollinen asetus ei vaikuta solmittuihin sopimuksiin. Sopimukset säilyvät voimassa toistaiseksi ja niistä maksetaan korvaukset siinäkin tapauksessa, että asetus annetaan.
Anttila muistutti myös, että EU:n komissio tarkkailee Suomen toteuttamia norpansuojelutoimia.
Aukkoja suoja-alueessa
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on lähettänyt norppa-alueen osakaskunnille sopimustarjouksen. Kaikkiaan verkkokalastuksen kieltäviä sopimusesityksiä postitettiin 234 kappaletta ja ne kattavat 1 718 neliökilometrin suuruisen alueen. Sopimukset on pyydetty allekirjoittamaan 15. helmikuuta mennessä.
Ministeriön mukaan tuore katsaus sopimustilanteeseen osoittaa, että alueella on vielä jonkun verran aukkoja.