
”Wahlroos maksaa samasta farkusta 61 euroa enemmän veroa”
Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja todisti tiistain välikysymyskeskustelussa, että arvonlisävero on huomattavasti kevyempää myrkkyä talouskasvulle kuin työn verotus. Hän todisti myös, että rikas maksaa enemmän arvonlisäveroa kuin köyhä. Esimerkkinä ovat farkut.
– Kun Björn Wahlroos menee Gantin myymälään ja ostaa 300 euron vaaleanpunaiset farkut, hän maksaa siihen päälle 69 euroa veroa. Kun kaupan myyjä menee Prismaan ja ostaa sieltä 30 euron farkut, hän maksaa siitä vajaa 7 euroa veroa, Kataja selosti.
– Wahlroos maksaa kyllä ihan samasta farkusta 61 euroa enemmän veroa. Tämä on ihan oikein. Verotus kohdistuu niin, että hyvätuloiset maksavat kuluttamastaan tuotteesta enemmän, ja mikä parasta, tuo vero kohdentuu ulkomailla tehtyyn työhön.
Kataja puolusti välikysymyskeskustelussa erityisen ahkerasti kokoomusta ja hallitusta. Hän sai puhemiehiltä kokonaista kymmenen puheenvuoroa. Keskiviikkona hän vielä blogissaan totesi, että välikysymystekstin jokaisessa kappaleessa oli virhe. Tästä hän oli tuntenut myötähäpeää.
- » Herätys siellä ministeriaitiossa: Suomessa on köyhiä 9.2.2011 13.23
- » Hallituspuolueet mollaavat toistensa verolinjaa 9.2.2011 13.14
- » Vasemmiston Lapintie paljasti verokikkailua 8.2.2011 19.37
- » ”Tuloerot ovat supistuneet jokaisena vuonna, jolle nykyhallitus on laatinut talousarvion” 8.2.2011 16.24
Helsingin Vasemmisto korostaa lähipalvelujen toimivuutta
Nostaako SAK kapinalipun?
Isille saatava lisää perhevapaita, jos naiset halutaan töihin
Valtiosihteeri Jarmo Lindén (vas.) vaatii lisää perhevapaita isille.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

