Vasemmiston Esko-Juhani Tennilä jyrähtää lappilaisen sähköasentajan puolesta.
– Hiljattain Lapissa Kela hylkäsi vakavasti sydänsairaan sähköasentajan sairauspäivärahahakemuksen. Hakija valitti päätöksestä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan. Sieltä valituksen käsittelyajaksi ilmoitettiin keskimäärin 16-18 kuukautta, Tennilä kertoo.
Pahimmillaan kaksi vuotta yhdeksän kuukautta
Tennilä vaatii sosiaaliturvavalitusten epäinhimillisen pitkiä käsittelyaikoja lyhennettäväksi. Niistä sairauspäivärahoja ja työkyvyttömyyseläkkeitä koskevien valitusten käsittelyajat ovat kaikkein pisimpiä.
– Oikeuskanslerin tietojen mukaan pisin käsittelyaika koski sairauspäiväraharatkaisua, joka viipyi peräti 2 vuotta 9 kuukautta, siis lähes kolme vuotta, Tennilä ihmettelee.
– Sairauspäiväraha ja työkyvyttömyyseläke on tarkoitettu menetetyn työkyvyn vuoksi heikenneen toimeentulon turvaamiseen. Näitä etuuksia hakeneet ovat erityisen vaikeassa asemassa.
Lapin kansanedustaja Tennilä jätti tiistaina hallitukselle kirjallisen kysymyksen Kelan päätöksistä tehtyjen valitusten epäinhimillisen pitkistä käsittelyajoista sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa.
Kestämätön tilanne sairaalle
Tennilä pitää tilannetta kestämättömänä.
– On kansalaisten oikeus- ja toimeentulon turvan kannalta kestämätöntä, että vakavasti sairas ihminen joutuu odottamaan ratkaisua toimeentuloonsa peräti puolitoista vuotta, Tennilä hälyttää.
Asia ei ole uusi. Tennilä muistuttaa siitä, että valitukset ovat ruuhkautuneet pahasti muutoksenhakulautakunnan perustamisvuodesta 2007 alkaen. Oikeuskansleri on puuttunut useaan otteeseen lautakunnan toimintaan ja seuraa edelleen tilannetta.
Hän muistuttaa, että uusista etuuksista, kuten takuueläkkeistä, annetut päätökset aiheuttavat jo kuluvana vuonna runsaasti uusia valituksia ja ruuhkauttavat käsittelyä entisestään.
Tennilä perääkin nyt hallitukselta välittömiä toimenpiteitä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toiminnan kehittämiseksi ja valitusten käsittelyn nopeuttamiseksi.