Aina syntyy uusia pienimpiä asemia, kun edelliset pienimmät lakkautetaan.
Tästä muistuttivat Iisalmen, Jokelan ja Kemijärven rautatieasemien puolustajat ministeri Jyri Häkämiestä (kok.) ja VR:n toimitusjohtajaa Mikael Aroa tuodessaan adresseja ja kannanottoja asemien sulkemista vastaan. Ne vaativat VR:ää ottamaan uudelleen käsittelyyn päätökset sulkea asemia.
– Eivät he mitään luvanneet, sanoi Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja, Iisalmen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Iivo Polvi, kun lähetystöt poistuivat ministerin luota.
– Pohdintoja jatketaan.
Iisalmen asema on luvattu pitää auki vuoden loppuun.
– Se on tärkeä asia risteysasemalla, Polvi sanoi.
Myös eduskunnan varapuhemies, savolainen Seppo Kääriäinen (kesk.) puhui Iisalmen aseman puolesta.
– Olemme satsanneet Savon radan parantamiseen. Se on savolaisille elinsuoni.
Hän arvioi, että aseman sulkeminen heijastuisi laajalle Iisalmen ulkopuolelle ja heikentäisi merkittävästi VR:n palvelua.
Mieluummin lisäraide
Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivu painotti sitä, että Tuusulan Jokela on nyt 6 500 asukkaan muuttovoittotaajama, joka tuplaa väestönsä, kun osayleiskaavat toteutuvat.
– Moni sinne muuttava suunnittelee tukeutuvansa raideliikenteeseen.
Hän arvioi, että jos asema suljetaan, vahvistuu pelko siitä, että junavuorotkin vähenevät.
– Se olisi vakava paikka. Palvelujen huonontamisen sijaan niitä pitäisi parantaa.
Joensivu totesi, että tavoitteena pitäisi olla lisäraide Keravalta Riihimäelle, jotta raideliikenne pystyisi palvelemaan seudun asukkaita riittävästi.
Netistä mahdoton ostaa lippua
Kemijärven Junakapinaliikettä ja seudun kuntia edustanut Heikki Nivala ihmetteli aietta lopettaa Kemijärven asema samaan aikaan, kun Rovaniemen ja Kemijärven välinen rataosuus aiotaan sähköistää. Sitä on perusteltu muun muassa Lapin matkailun tarpeilla.
Hän myös totesi kotiseutunsa väestörakenteen vaativan palvelua ihan asemalla.
– Meillä eivät nettiyhteydet toimi joka paikassa eikä niitä ole yhtä paljon kuin etelän väestörikkaissa kunnissa.
VR ilmoitti joulukuussa aikeestaan sulkea Kemijärven, Jokelan, Iisalmen ja Pietarsaaren asemat kevään aikana. Jokelan asema menisi kiinni jo maaliskuussa, Iisalmelle on luvattu aikaa vuoden loppuun.
Sen jälkeen liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) on ehtinyt ilmoittaa, että säilyttäisi asemat. Hänellä ei ole asiassa päätösvaltaa. Siitä päättää VR.