Perussuomalaisten kannatus on Kymen vaalipiirissä 18,9 prosenttia Taloustutkimuksen Etelä-Saimaalle, Kouvolan Sanomille ja Kymen Sanomille tekemä puoluekannatustutkimuksen mukaan. Se tehtiin joulukuun alussa.
Perussuomalaisten kannatus on nyt yli 3,5 kertaa korkeampi kuin se oli Kymessä vuoden 2007 vaaleissa. Se on lisäksi noin neljä prosenttia korkeampi kuin koko maassa tehtyjen kyselyjen mukaan. Kannatus merkitsisi ääniksi muuttuessaan perussuomalaisille kolmea kansanedustajaa Kymestä.
Keskustan kannatus on romahtanut yli viisi prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista, jolloin sen kannatus oli 23,9 prosenttia. Myös muut puolueet perussuomalaisia ja vihreitä lukuun ottamatta saavat aiempaa pienemmän kannatuksen. SDP säilyttää vaalipiirin suurimman puolueen aseman, vaikka sille pudotus on yli yli neljä prosenttiyksikköä.
Etelä-Saimaa lehti kertoo, että kyselyn mukaan Vasemmistoliitto ja Kristillisdemokraatit menettäisivät ainoat kansanedustajanpaikkansa. Myös SDP menettäisi yhden paikan. Keskusta säilyttäisi kolme paikkaansa kannatuksen menetyksestä huolimatta.
Muualla verkossa:
www.esaimaa.fi/Online/2010/12/17/Perussuomalaisilla+Kymessä+18,9+prosentin+kannatus/2010110210007/4