Lapintie antaisi WikiLeaksille Nobelin rauhanpalkinnon
Vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie ehdottaa Wikileaksille Nobelin rauhanpalkintoa.
– Sopiva palkinto voisi olla pohjoismaisen tasapuolisuuden nimissä Nobelin rauhanpalkinto, Lapintie esittää maanantaina päivätyssä blogitekstissään.
– Sen ovat aikaisemmin saaneet monet Yhdysvaltain sotakoneistoa johtaneet presidentit ja jopa näiden sotaisat neuvonantajat.
Wikileaks on internetsivusto, jonka kautta on vuodettu salaisia poliittisi dokumentteja julkisuuteen. Wikileaks aloitti historiansa suurimman paljastuksen kaksi viikkoa sitten, kun se julkisti ensimmäiset sadoista tuhansista Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon asiakirjoista.
Palkinto vehkeilyn paljastamisesta
Lapintie toteaa Wikileaksia pidettävän jopa terroristijärjestönä. Hänestä se kuitenkin tulisi palkita salailun ja vehkeilyjen paljastamisesta.
– Osa nyt paljastetuista diplomaattien tiedoista voi jopa hymyilyttää. Ne tuntuvat perustuvan juoruihin, hän toteaa.
– Toisaalta Wikileaks on paljastanut myös suuren määrän tähän asti salattua ja todella järisyttävää tietoa. Järkyttäviä ovat olleet tiedot Irakin ja Afganistanin sodista ja kidutuksista, jotka paljastavat suuren määrän inhimillistä kärsimystä ja siviiliuhreja.
Muiden muassa ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on tuominnut Wikileaksin paljastukset.
LISÄÄ AIHEESTA:
- » WikiLeaks: Tiananmenillä ei ollut verilöylyä 9.6.2011 16.18
- » Salaisuuksia vuotava Wikileaks joutui itse paljastusten kohteeksi 25.5.2011 11.35
- » WikiLeaks: USA:n joukot kouluttivat 2008 lähellä Osaman piilopaikkaa 4.5.2011 11.21
- » Oikeustieteilijöiden kirje: ”WikiLeaks-vuotajaksi epäillyn kohtelu lähenee kidutusta” 11.4.2011 16.02
- » Ecuador karkotti USA:n lähettilään WikiLeaks-vuotojen vuoksi 6.4.2011 10.25
- » WikiLeaksin ja Manningin väliltä ei ole löytynyt yhteyttä 27.1.2011 16.20
- » WikiLeaks: Turkki salli USA:n vankilennot 18.1.2011 12.25
- » HS: Patomäki esittää Wikileaksin Assangelle turvapaikkaa Suomesta 13.1.2011 14.18
- » WikiLeaks: USA:n diplomaatit geenimuuntelun juoksupoikina 5.1.2011 16.20
- » Ecuador tarjoaa WikiLeaksin Assangelle suojapaikkaa 1.12.2010 15.10
Helsingin Vasemmisto korostaa lähipalvelujen toimivuutta
Nostaako SAK kapinalipun?
Isille saatava lisää perhevapaita, jos naiset halutaan töihin
Valtiosihteeri Jarmo Lindén (vas.) vaatii lisää perhevapaita isille.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

