Pääministeri Mari Kiviniemen (kesk) mielestä Suomesta pitää pystyä purkamaan petokeskittymiä. Kiviniemi ehdottaa Jahti-lehden haastattelussa myös sitä, että metsästys ja riistanhoito otettaisiin osaksi koulujen biologian opetusta.
Metsästävä harrastava pääministeri toteaa haastattelussa tarkoittavansa suurpetokeskittymien purkamisella sitä, että sutta, karhua tai ilvestä metsästettäisiin vähemmäksi erityisesti alueilta, joilla ne uhkaavat ihmisten elinkeinoja.
Kiviniemi on huolissaan laskelmista, joiden mukaan metsästäjien määrä saattaa tulevaisuudessa alkaa vähentyä. Hänestä metsästys on ainoa tehokas keino säädellä eläinkantoja ja lisäksi metsästys on tärkeä osa riistanhoitoa.
Suomen susia Ruotsiin
Ruotsin valtiopäivät haluaa pitää susikannan alle 210 yksilössä. Samaa mallia on Kiviniemen mielestä syytä pohtia myös Suomessa.
Jahti-lehden haastattelema ruotsalaistutkija Olof Liberg Skandinavian susitutkimusprojektista kertoo, että Ruotsi saattaisi hakea Suomesta susia jo vuonna 2011. Libergin mukaan siirtoistutukset aloitetaan eläintarhasusilla, mutta myöhemmin Suomesta voitaisiin hakea myös villejä susia.
Ruotsin valtiopäivät on päättänyt parantaa Ruotsin susikannan perimää hakemalla Suomesta, Venäjältä ja Baltian maista yhteensä 20 sutta Ruotsin luontoon.