
Katainen jätti vastaamatta esikuntansa tekemisistä kyselytunnilla
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä on valitettavaa, että eduskunnan kyselytunnilla täytyy keskustella Ylen henkilöstöpolitiikasta ja virkamiesten sananvapaudesta kaiken siihen liittyvän selvittämisen jälkeen.
Katainen vastasi eduskunnassa syksyn ensimmäisellä kyselytunnilla vasemmiston Paavo Arhinmäen kysymykseen suojelupoliisin virkamiesten oikeudesta kertoa omia kantojaan ja Ylen Moskovan-kirjeenvaihtajana toimineen toimittaja Antero Eerolan potkuista, joiden on epäilty liittyneen Kataiselle kiusalliseen uutisointiin.
Katainen totesi sananvapauden merkitsevän paljon ja toisti kahteen kertaan, että hän ei koskisi Ylen henkilöstöpolitiikkaan pitkällä tikullakaan.
– Se olisi halventavaa Yleä kohtaan, hän arvioi.
Arhinmäki totesi Eerolan työsuhteen lopettamisen sattuneen liian hyvin yhteen julkisuudessa olleiden tietojen kanssa siitä, että Kataisen esikunta on käynyt kuumana Eerolan tekemästä jutusta. Arhinmäki tivasi Kataiselta tietoa siitä, mitä esikunta on Yleltä vaatinut.
Katainen totesi, että antaa paljon palautetta, yleensä positiivista, mutta ei kertonut esikuntansa toimista Ylen suuntaan.
Metalliliiton nuorilla on hauskaa
Planmecan tuore työsuojeluvaltuutettu Saila Kaattari haluaa olla vahva vaikuttaja vahvassa liitossa.
Pelifirman perustaminen oli kuin pankkiryöstö
Työurien pidentäminen ei työnantajia kiinnosta
CNC-sorvaaja Tarmo Lukkarinen kehottaa ay-liikettä valppauteen.
Ecuadorissa jännitetään Suomen presidentinvaaleja
Roihan Villisorsa hämmentää
Mikä se oli? Mikä tästä lensi ohi, kysyy katsoja, kun Villisorsa päättyy ja näyttämö tyhjenee.



keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

