SYL: OECD:n mukaan lukukausimaksuista ei etua
Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) mukaan OECD:n tuore Education at a Glance -raportti osoittaa, että lukukausimaksut eivät edistä korkeakouluopiskelijoiden opintoja tai paranna korkeakoulujen läpäisyastetta.
OECD:n raportin mukaan korkeakoulujen läpäisyasteet eli tutkinnon suorittaneiden osuudet ovat käyttökelpoinen mittari arvioitaessa korkeakoulujärjestelmien sisäistä tehokkuutta. Suomessa läpäisyaste on OECD-maiden keskiarvoa parempi. SYL:n mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa jopa yli puolet korkeakouluopintonsa aloittaneista jää ilman tutkintoa.
Ylioppilaskuntien liitto tulkitsee tutkimuksesta, että lukukausimaksut ja läpäisyaste eivät korreloi keskenään.
SYL esittää opinto-ohjauksen lisäämistä toisen asteen koulutuksessa, jotta aloitetun koulutuksen vaihtaminen vähenisi, sekä korkeakoulujärjestelmän sisäisen liikkuvuuden helpottamista.
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa
Runoilijat ja räppärit samalla lavalla
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
