Vapaa-ajattelijat haluavat elämänkatsomustietoa kaikille
Vapaa-ajattelijain mielestä on tullut aika avata uskonto ja elämänkatsomustieto toisilleen vaihtoehtoisiksi kaikille oppilaille.
Liitto muistuttaa taistelleensa aikanaan menestyksellisesti elämänkatsomustiedon saamiseksi oppiaineeksi uskonnottomille. Nyt tilanne on muuttunut. Opetuksessa on moniin eri uskontoihin kuuluvia, ja kirkkoihin kuulumattomien määrä on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen voimakkaasti.
Myös perustuslaki edellyttää vapaa-ajattelijoiden mukaan kansalaisten tasapuolista kohtelua.
– Niinpä myös ev.lut. kirkkoon kuuluville tulee sallia mahdollisuus valita uskonnon sijasta elämänkatsomustieto. Monien Euroopan maiden kouluissa on mahdollista valita joko etiikka tai uskonto.
Kanta liittyy Vapaa-ajattelijoiden lausuntoon, jonka liitto on antanut opetusministeriölle liittyen Perusopetus 2020 – yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako -työryhmän muistioon.
- » Peruskoulun siirryttävä uskonnosta etiikkaan 25.8.2010 18.20
- » Elämänkatsomustiedon suosio kasvaa 5.7.2010 14.33
- » Peruskoulun oppiaineista ja tuntijaosta 6.8.2009 06.00
Kokoomuslaiset riitelevät perustulosta keskenään
”Vastikkeettomasta rahasta” ja työmoraalista syntyi mehevä väittely sosiaalisessa mediassa.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

