
Korhonen vihreille: rekkamaksut näpertelyä
Vihreät ovat hakoteillä rekkamaksukysymyksessä, sanoo liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen pitää vihreiden esitystä rekkamaksuista silmänkääntötemppuna.
Vihreät esittivät viikonloppuna raskaalta liikenteeltä perittäväksi maksuja ympäristö- ja turvallisuushaitoista. Eurooppalaiseen tapaan perittävällä maksulla rahoitettaisiin rataverkon kehittämistä
Martti Korhosen mukaan vihreät kantavat hallituspuolueena täyden vastuun rautatieliikenteen katastrofaalisesta rahoitustilanteesta.
– Tiemaksut ovat sinänsä hyvä ajatus, mutta on naurettavaa ajatella, että niillä olisi käytännön vaikutusta satojen miljoonien hintaisiin ratahankkeisiin, Korhonen sanoo.
– Rataverkon ongelmia ei ratkaista näpertelemällä rekkamaksujen kanssa, vaan hoitamalla ratarahoitus tärkeine hankkeineen pitkäjänteisesti budjettiin. Tätä ei ole tehty kertaakaan porvarihallituksen budjettiriihissä tähän mennessä. On erikoista, että rautatieliikenteen alasajoon osallistuva hallituspuolue yrittää tällä tavoin pestä käsiään vastuusta.
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa
Runoilijat ja räppärit samalla lavalla
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
