
Lindén: Itella maksamaan maaseudun laajakaistat
Viestintäministeri Suvi Lindénin (kok.) mielestä postin jakelusta vastaava Itella voisi tulla mukaan maksamaan syrjäseutujen laajakaistoja.
Itella voisi osallistua laajakaistatalkoisiin, jos kotitaloudet suostuisivat ottamaan postinsa vastaan sähköisesti. Näin Itella voisi harventaa postin jakelukertoja.
– Haja-asutusalueilla löytyy varmasti sellaisia kotitalouksia, jotka vastaanottaisivat mielellään kirjeensä sähköisesti. Ne saisivat hyvän verkkoyhteyden ja samalla harvemman jakelun.
Itella säästäisi Lindénin mukaan kustannuksissa.
Kotitalousvähennys laajakaistaan
Laajakaistayhteyksien saaminen haja-asutusalueille tuo suuren laskun monille syrjäseudun asukkaille. Lindénin laskujen mukaan nopean kuituverkon vetämisestä voi tulla kotitalouksille 8 000 euron lasku.
Ministeri kasvattaisi laajakaistayhteyksiin annettua kotitalousvähennystä kahteen viimeiseen kilometriin. Nyt vähennystä on saanut 500 euroa pihapiiriin hankituista teleyhteyksistä.
– Noin 120 000 kotitaloutta tarvitsee julkista tukea, Lindén sanoo.
Valtion tavoitteena on saada kaikkien suomalaisten ulottuville sadan megan laajakaistayhteys vuoteen 2015 mennessä.
Posti jaetaan yhä viidesti viikossa?
Linden muistuttaa, että lokakuussa eduskuntaan tulevassa postilakiehdotuksessa taataan edelleen postin jakelu viitenä päivänä viikossa.
– Mutta tulevaisuudessa on mietittävä, onko järkevää vaatia viiden päivän jakelua, jos ihmiset käyttävät enenevissä määrin sähköistä jakelua.
Sähköistä postinjakelua on kokeiltu huhtikuusta lähtien Porvoossa. Kokeilu jatkuu vuoden loppuun.
”Uusi laki ei heikennä postipalveluja”
Postialan työntekijät ovat pelänneet, että uusi postilaki johtaa postipalvelujen heikentymiseen etenkin haja-asutusalueilla. Nykyään jokaista kuntaa kohti täytyy olla yksi postin toimipiste. Uusi laki edellyttää toimipistettä ”kohtuullisen matkan päähän”.
– Muutos on selvä parannus entiseen, sanoo Lindén.
Hänen mukaansa toimipisteen tulee olla asiointimatkan varrella samassa paikassa kuin muutkin palvelut, sijaitsipa se sitten naapurikunnassa tai ei.
– Kohtuullinen matka ei voi olla ainakaan 80 kilometriä, kuten esimerkiksi Pudasjärvellä kylältä postin toimipisteeseen.
Vastaisuudessa Itellan toimipiste voi olla jotain muuta kuin kiinteä postikonttori. Pisteenä voi toimia esimerkiksi kirjasto- tai kauppa-auto.
Myös kirjeiden maksuluokat on tarkoitus yhdistää. Tilalle tulisi postimerkillä varustettu kirje, joka olisi ykkösluokan postimerkkiä halvempi.
Metalliliiton nuorilla on hauskaa
Planmecan tuore työsuojeluvaltuutettu Saila Kaattari haluaa olla vahva vaikuttaja vahvassa liitossa.
Pelifirman perustaminen oli kuin pankkiryöstö
Työurien pidentäminen ei työnantajia kiinnosta
CNC-sorvaaja Tarmo Lukkarinen kehottaa ay-liikettä valppauteen.
Ecuadorissa jännitetään Suomen presidentinvaaleja
Roihan Villisorsa hämmentää
Mikä se oli? Mikä tästä lensi ohi, kysyy katsoja, kun Villisorsa päättyy ja näyttämö tyhjenee.



keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

