
STTK: 70 vuoden eläkeikä ei ole tästä maailmasta
STTK:n edunvalvontajohtajan Markku Salomaa syyttää EK:n nykyistä linjaa vastuuttomaksi.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n edunvalvontajohtaja Markku Salomaa on huolestunut Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n nykyisestä linjasta. Hänen mukaansa se näkyy muun muassa eläkepolitiikassa, jonka linjauksia EK:n johtaja Lasse Laatunen esitteli Viikkolehdessä 20. elokuuta.
– EK:n on helppo sanoa, että nostetaan eläkeikärajaa. Sehän pienentää työnantajan sivukuluja. EK:sta tulee tällaisia heittoja, mutta iso kysymys on se, että miten työnantajat ja palkansaajat rahoittavat eläkejärjestelmän ja sitoutuvat siihen myöskin seuraaviksi vuosikymmeniksi.
– Puheet 70 vuoden eläkeiästä eivät ole tästä maailmasta. Jos alarajaa nostetaan käsittämättömän pitkälle, niin eivät ihmiset jaksa tehdä töitä yhtään pidempää. Työtehtävät ja työn mielekkyys auttavat jaksamisessa. Terveyden tulee myös kestää siinä sivussa.
EK:n Laatusen mukaan parhaillaan työtä tekevä kolmikantainen työuraryhmä on vain tekninen työryhmä, joka pohjustaa seuraavan hallituksen ohjelmaa.
– Pidän Laatusen kantaa valitettavana. Minusta se ei ole ”vain” työryhmä. Se on erittäin tärkeä työryhmä. Kun meillä on takana tammi-helmikuun taitteen epäonnistuneet neuvottelut, niin on järkevää ottaa uusi startti. STTK ainakin lähtee siitä, että haetaan hyvää ratkaisua, johon työnantajat ja palkansaajat sitoutuvat pitkällä aikavälillä, sanoo Salomaa.
Laajempi Markku Salomaan haastattelu ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 27.8.
Yhdysvaltain esivaalien friikkisirkus
Metalliliiton nuorilla on hauskaa
Planmecan tuore työsuojeluvaltuutettu Saila Kaattari haluaa olla vahva vaikuttaja vahvassa liitossa.
Pelifirman perustaminen oli kuin pankkiryöstö
Työurien pidentäminen ei työnantajia kiinnosta
CNC-sorvaaja Tarmo Lukkarinen kehottaa ay-liikettä valppauteen.



keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

