
Luovuta verta, saat ruusun
Veren tarve poikkeuksellisen suuri tänä kesänä.
Suomen Punaisen Ristin veripalvelu ja Kauppapuutarhaliitto jakavat jälleen verenluovuttajille kotimaisia ruusuja 2.–13.8. Ruusuviikoilla jaetaan verenluovuttajille ruusuja kaikissa veripalvelutoimistoissa ja liikkuvan veripalvelun tilaisuuksissa.
Tänä kesänä veren tarve sairaaloissa on ollut poikkeuksellisen suurta. Erityisesti verihiutaleita on toimitettu sairaaloihin lähes ennätystahtiin. Suomessa tarvitaankin joka arkipäivä ympäri vuoden yli 1000 verenluovuttajaa.
– Säännöllisten verenluovuttajien merkitys korostuu näin kesälläkin. Pari kolme kertaa vuodessa verta luovuttavien avulla voimme parhaiten turvata potilaiden jatkuvan hoidon, kertoo Suomen Punaisen Ristin verenluovutustoiminnan kehitysjohtaja Juha Soikkeli.
Ruusuviikot saivat alkunsa 22 vuotta sitten, kun ruusunviljelijät miettivät, miten hyödyntää keskikesän ruususato. Syntyi ajatus ruusujen lahjoittamisesta hyvään tarkoitukseen. Kohteeksi valikoitui verenluovutus, sillä viljelijöiden silmiin oli osunut kesäuutinen hiljaisena käyneestä verenluovutuksesta.
Lisätiedot verenluovutuksesta ja verenluovutuspisteet löytyvät osoitteesta: www.veripalvelu.fi
Metalliliiton nuorilla on hauskaa
Planmecan tuore työsuojeluvaltuutettu Saila Kaattari haluaa olla vahva vaikuttaja vahvassa liitossa.
Pelifirman perustaminen oli kuin pankkiryöstö
Työurien pidentäminen ei työnantajia kiinnosta
CNC-sorvaaja Tarmo Lukkarinen kehottaa ay-liikettä valppauteen.
Ecuadorissa jännitetään Suomen presidentinvaaleja
Roihan Villisorsa hämmentää
Mikä se oli? Mikä tästä lensi ohi, kysyy katsoja, kun Villisorsa päättyy ja näyttämö tyhjenee.



keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

