
”Kokoomus vie keskustaa 6-0”
Vasemmistoliiton Matti Kauppila pitää budjettiehdotusta haasteena työväenliikkeelle.
Vasemmistoliiton kansanedustajan Matti Kauppilan mielestä valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) budjettiesitys ei paranna pienituloisten kansalaisten asemaa.
– Päinvastoin uhka hintojen nousulle kasvaa aika rajusti, hän sanoo.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varajäsenenä istuvan Kauppilan mukaan budjettiesitys on jatkumoa hallituksen hyväosaisia suosivalle talouspolitiikalle. Energia- ja kulutusveroja painottava verolinja koettelee ennen kaikkea perheitä ja pienituloisia, Kauppila muistuttaa.
Kauppila pitää valitettavana sitä, että budjetissa ei panosteta julkisen sektorin työllistämiseen. Budjetin kuutta liikennehanketta Kauppila pitää myönteisinä, mutta lisääkin kaivattaisiin.
– On kymmeniä muita (hankkeita), joita tarvittaisiin kiireesti.
Kauppila näkee valtiovarainministeriön eilen keskiviikkona esittelemän budjettiesityksen osoituksena kokoomuslaisen talouspolitiikan ylivallasta.
– Kokoomus johtaa Suomea 6-0 suhteessa keskustapuolueeseen ja muuhun hallitukseen. Hallituspolitiikka jatkuu sellaisena kuin on suunniteltu eli hyvätuloisia suosivana.
Kataisen viestiä palkkamaltin tärkeydestä Kauppila ottaa haasteena koko työväenliikkeelle.
– Pitääkö nyt sitten ensi vuoden vaalien ja hallitusneuvottelujen tähden olla hyvin maltillinen nimenomaan pieni- ja keskituloisten palkankorotusten suhteen, kun rikkaat saavat etunsa ihan automaattisesti. Tämä on haaste sekä vasemmistoliitolle että sosialidemokraateille, että nöyrtyäkö nyt jo tuleviin hallitusneuvotteluihin niin, että ei uskalleta tehdä edes esityksiä seuraavaan budjettiin.
Kataisen budjettiehdotuksessa ei esitetä pääomatulojen verotuksen kiristämistä. Tämä on Kauppilan mukaan osoitus siitä, että kokoomus taluttaa keskustaa hallituspolitiikassa.
– Kokoomus kilpailuttaa nyt toiseksi ja kolmanneksi suurinta, hän arvioi.
- » SAK: Palkansaajat maksavat yritysten Kela-maksun poiston 28.7.2010 16.20
- » Katainen painottaa budjetissaan ympäristö- ja arvonlisäverotusta 28.7.2010 16.13
Britannialla ydinaseita Falklandin saarilla?
Elintarviketyöläiset eivät hyväksy eläkeiän nostoa
Runoilijat ja räppärit samalla lavalla
Miehiä synnyttäjien avuksi Intiassa
Kokeilusta on saatu hyviä kokemuksia syrjäisillä heimoalueilla.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
