
Harvinaisen iloinen puoluekokous
Jyväskylän puoluekokous sai johdolta kovasti kehuja iloisuudestaan sekä tiiviistä työskentelyilmapiiristään.
Varsinkin äänestystilanteissa Laajavuoren hotellin kokoustila kävi hieman ahtaaksi puoluekokouksen 300 edustajalle, mutta toisaalta pienemmät tilat olivat omiaan luomaan kokoukseen hyvää tunnelmaa, jota puoluejohdon edustajat kilvan kehuivat päätösinfotilaisuudessa.
Puoluesihteeri Sirpa Puhakka kertoi olleensa mukana Vasemmistoliiton kokouksissa 90-luvun alkupuolelta lähtien, eikä ole aiemmin tämmöistä tunnelmaa tavannut.
– Täytyy sanoa, että tämä kokous oli iloisin, vaikka välillä vähän hikinenkin. Sellaista iloa ja naurua ei ole ollut aikaisemmissa puoluekokouksissa samalla tavalla kuin nyt Jyväskylässä. Henki oli erinomainen. Tästä on hyvä lähteä tekemään vaalityötä kohti huhtikuun vaaleja.
Puhakan mukaan kokousedustajien määrän vähentäminen näyttää ainakin Jyväskylän kokemuksen perusteella onnistuneelta.
– Työskentely oli tiiviimpää ja edustajat olivat paremmin läsnä kuin isommissa kokouksissa.
Puheenjohtaja Paavo Arhinmäen mukaan kokousedustajat olivat tulleet Jyväskylään erittäin hyvin valmistautuneita. Varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen arveli, että edustajamäärän vähentäminen saattoi olla yksi syy erityisen hyvään ennakkovalmistautumiseen.
– Monissa piireissä käytiin kovaa kisaa siitä, ketkä pääsivät edustajiksi kokoukseen. Porukka oli nyt paikalla ja osallistui ihan eri lailla kuin aikaisemmissa kokouksissa.
Arhinmäki piti jopa hieman hämmentävänä puoluekokouksen osakseen saamaa kiinnostusta, kun puoluekokouksen kulkua seurattiin Laajavuoren lisäksi myös kaupungin keskustassa ravintola Vakiopaineessa sinne välitetyn videokuvan välityksellä. ku
VASEMMISTOLIITON PUOLUEKOKOUS 2010:
- » Naurava puoluekokous 26.6.2010 10.18
- » Puoluevaltuusto uusiutui reippaasti 22.6.2010 13.59
- » Kansan Uutiset mukana puoluekokouksessa 21.6.2010 12.26
- » Arhinmäki arvosteli minihallitusneuvottelujen tulosta 20.6.2010 18.10
- » Tukea Etelä-Afrikkaan 20.6.2010 13.45
- » Arhinmäki vaati perussuomalaisilta vihdoin konkreettisia esityksiä 20.6.2010 13.21
- » Naistenhuoneessa rentoudutaan ja keskustellaan 20.6.2010 13.15
- » Vasemmistoliitto haluaa eroon ydinvoimasta ja turkistarhauksesta 20.6.2010 12.20
- » Vasemmisto-osaajat listataan 20.6.2010 10.30
- » Vasemmiston työntekijät eivät joudu pätkätöihin 20.6.2010 10.15
- » Lisää kasvisruokaa 20.6.2010 10.05
- » Tukea Polisariolle 19.6.2010 18.50
- » Moisio johtaa puoluevaltuustoa 19.6.2010 17.27
- » Marja Tyrni vieraili puoluekokouksessa 19.6.2010 17.00
- » Minkkinen ykkösenä puoluehallitukseen 19.6.2010 16.56
- » Eduskuntavaalit normaaliaikataulussa riittää Arhinmäelle 19.6.2010 16.44
- » Vaalivoittoon tarvitaan jalkatyötä ja sosiaalista mediaa 19.6.2010 14.32
- » Puhakka uusi pestinsä 19.6.2010 13.28
- » Osa-aikatyölle on lailla määrättävä katto 19.6.2010 12.47
- » Kalliorinne jatkaa ensimmäisenä varapuheenjohtajana 19.6.2010 12.38
- » Arhinmäki jatkaa puheenjohtajana 19.6.2010 11.41
- » Puoluekokoukset edelleen joka kolmas vuosi 19.6.2010 11.27
- » Henkilövalintojen päivä vasemmistossa 19.6.2010 11.22
- » Puoluekokouksen ensikertalaiset: Uudesta vasemmistosta kapitalismikriittinen kansalaisliike 18.6.2010 19.11
- » Uusia ehdokkaita ei ilmaantunut 18.6.2010 18.21
- » ”Vasemmistoliitto on palavan rakkauden puolue” 18.6.2010 16.15
- » Ulos neljän seinän sisältä 18.6.2010 15.23
- » Arhinmäki kehui Puhakkaa 18.6.2010 14.41
- » Huutola kiitti Arhinmäen linjauksia 18.6.2010 14.19
- » RKP kelpaa vasemmistolle 18.6.2010 14.05
Metalliliiton nuorilla on hauskaa
Planmecan tuore työsuojeluvaltuutettu Saila Kaattari haluaa olla vahva vaikuttaja vahvassa liitossa.
Pelifirman perustaminen oli kuin pankkiryöstö
Työurien pidentäminen ei työnantajia kiinnosta
CNC-sorvaaja Tarmo Lukkarinen kehottaa ay-liikettä valppauteen.
Ecuadorissa jännitetään Suomen presidentinvaaleja
Roihan Villisorsa hämmentää
Mikä se oli? Mikä tästä lensi ohi, kysyy katsoja, kun Villisorsa päättyy ja näyttämö tyhjenee.



keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

