
Arhinmäki vaati perussuomalaisilta vihdoin konkreettisia esityksiä
2010-luvun ekologisessa hyvinvointivaltiossa kenenkään ei tarvitse jättää lääkkeitä ostamatta tai käymättä sairaanhoitajan vastaanotolla siksi, että siihen ei rahat riittäisi.
Näin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi päättäessään puolueen kolmipäiväisen puoluekokouksen sunnuntaina Jyväskylässä.
Hän kuvasi juuri hyväksyttyä poliittista tavoiteohjelmaa avaukseksi siitä, millainen on 2010-luvun ekologinen hyvinvointivaltio.
– Siinä ihmiset viihtyvät, jaksavat työssä. Ekologinen hyvinvointi perustuu oikeudenmukaiseen talouteen, jossa veroja kerätään maksukyvyn mukaan ja veropohjaa laajennetaan, jotta palvelut pystytään maksamaan. Se on askelia kohti perustuloa, hän sanoi.
Missä perussuomalaisten päämäärät?
Arhinmäki haastoikin muut eduskuntapuolueet, erityisesti Perussuomalaiset kertomaan, millaista yhteiskuntaa ja miten ne hakevat.
– On saatava tietää, mitä Perussuomalaiset ajaa. Jos oikeasti halutaan puolustaa duunareita, ei riitä, että vastustetaan yksittäisiä asioita, Arhinmäki vaati.
Hän totesi perussuomalaisten leimautuneen EU-vastaisuuteen.
– Puhetta riittää, mutta millä keinoilla perussuomalaiset haluavat parantaa suomalaisten asemaa?
Hän toisti aiemminkin sanomaansa siitä, että muista eduskuntapuolueista lähimpänä vasemmistoa näkemyksiltään ovat Vihreät ja SDP, ja totesi muissa pohjoismaissa punavihreän yhteistyön etenevän.
Harmaan talouden hoitoon
Arhinmäki arvioi viikonvaihteen uuden pääministerin Mari Kiviniemen (kesk.) johdolla käytyjä minihallitusneuvottelujen olleen paljolti olleen näennäiset. Hyvääkin hän siinä näki:
– Kiviniemen hallitus nostaa harmaan talouden esiin. Harmaa talous on yhteiskuntamme suurimpia ongelmia. Vasemmiston pitää nyt huolehtia, että siihen liittyvät korjaukset todella tehdään myös.
VASEMMISTOLIITON PUOLUEKOKOUS 2010:
- » Naurava puoluekokous 26.6.2010 10.18
- » Puoluevaltuusto uusiutui reippaasti 22.6.2010 13.59
- » Kansan Uutiset mukana puoluekokouksessa 21.6.2010 12.26
- » Arhinmäki arvosteli minihallitusneuvottelujen tulosta 20.6.2010 18.10
- » Harvinaisen iloinen puoluekokous 20.6.2010 16.34
- » Tukea Etelä-Afrikkaan 20.6.2010 13.45
- » Naistenhuoneessa rentoudutaan ja keskustellaan 20.6.2010 13.15
- » Vasemmistoliitto haluaa eroon ydinvoimasta ja turkistarhauksesta 20.6.2010 12.20
- » Vasemmisto-osaajat listataan 20.6.2010 10.30
- » Vasemmiston työntekijät eivät joudu pätkätöihin 20.6.2010 10.15
- » Lisää kasvisruokaa 20.6.2010 10.05
- » Tukea Polisariolle 19.6.2010 18.50
- » Moisio johtaa puoluevaltuustoa 19.6.2010 17.27
- » Marja Tyrni vieraili puoluekokouksessa 19.6.2010 17.00
- » Minkkinen ykkösenä puoluehallitukseen 19.6.2010 16.56
- » Eduskuntavaalit normaaliaikataulussa riittää Arhinmäelle 19.6.2010 16.44
- » Vaalivoittoon tarvitaan jalkatyötä ja sosiaalista mediaa 19.6.2010 14.32
- » Puhakka uusi pestinsä 19.6.2010 13.28
- » Osa-aikatyölle on lailla määrättävä katto 19.6.2010 12.47
- » Kalliorinne jatkaa ensimmäisenä varapuheenjohtajana 19.6.2010 12.38
- » Arhinmäki jatkaa puheenjohtajana 19.6.2010 11.41
- » Puoluekokoukset edelleen joka kolmas vuosi 19.6.2010 11.27
- » Henkilövalintojen päivä vasemmistossa 19.6.2010 11.22
- » Puoluekokouksen ensikertalaiset: Uudesta vasemmistosta kapitalismikriittinen kansalaisliike 18.6.2010 19.11
- » Uusia ehdokkaita ei ilmaantunut 18.6.2010 18.21
- » ”Vasemmistoliitto on palavan rakkauden puolue” 18.6.2010 16.15
- » Ulos neljän seinän sisältä 18.6.2010 15.23
- » Arhinmäki kehui Puhakkaa 18.6.2010 14.41
- » Huutola kiitti Arhinmäen linjauksia 18.6.2010 14.19
- » RKP kelpaa vasemmistolle 18.6.2010 14.05
Metalliliiton nuorilla on hauskaa
Planmecan tuore työsuojeluvaltuutettu Saila Kaattari haluaa olla vahva vaikuttaja vahvassa liitossa.
Pelifirman perustaminen oli kuin pankkiryöstö
Työurien pidentäminen ei työnantajia kiinnosta
CNC-sorvaaja Tarmo Lukkarinen kehottaa ay-liikettä valppauteen.
Ecuadorissa jännitetään Suomen presidentinvaaleja
Roihan Villisorsa hämmentää
Mikä se oli? Mikä tästä lensi ohi, kysyy katsoja, kun Villisorsa päättyy ja näyttämö tyhjenee.



keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

