Henkilövalintojen päivä vasemmistossa
Vasemmistoliitto valitsee tänään puheenjohtajat, kaksi varanpuheenjohtajaa ja puoluesihteerin. Myös puoluevaltuusto puheenjohtajineen ja puoluehallitus valitaan kello 111.30 lähtien.
Vasemmistoliitto aloitti lauantaiaamuna talous- ja sääntöasioilla ja jatkoi perjantai-iltapäivän kestänyttä yleiskeskustelua, jonka kantava aihe on poliittisen tavoiteohjelman luonnos.
Ensin puheenjohtajat ja puoluesihteeri
Puolueen puheenjohtajaksi on ehdolla ainoastaan nykyinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Varapuheenjohtajiksi valitaan myös nykyiset varapuheenjohtajat Risto Kalliorinne (ensimmäinen varapuheenjohtaja) ja Aino-Kaisa Pekonen (toinen). Nyt he kumpikin kampanjoivat ensimmäisen paikasta.
Puoluesihteeriksi on valittavana helsinkiläiset Reko Ravela ja nykyinen puoluesihteeri Sirpa Puhakka.
Puheenjohtajien ja puoluesihteerin on määrä olla selvillä ennen kello 13.
Sitten hallitus ja valtuusto
Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ovat ehdolla keravalainen Pia Lohikoski ja vaasalainen Harri Moisio, varapuheenjohtajiksi turkulainen Mirka Muukkonen ja raahelainen Katja Hänninen.
Puoluehallituksen ja -valtuuston uudet jäsenet tiedetään ennen kello 16:tta.
Iltapäivällä kuullaan vastaukset puoluekokousaloitteisiin ja päivä päätetään kansanjuhlaan, joka pidetään Laajavuoressa.
VASEMMISTOLIITON PUOLUEKOKOUS 2010:
- » Naurava puoluekokous 26.6.2010 10.18
- » Puoluevaltuusto uusiutui reippaasti 22.6.2010 13.59
- » Kansan Uutiset mukana puoluekokouksessa 21.6.2010 12.26
- » Arhinmäki arvosteli minihallitusneuvottelujen tulosta 20.6.2010 18.10
- » Harvinaisen iloinen puoluekokous 20.6.2010 16.34
- » Tukea Etelä-Afrikkaan 20.6.2010 13.45
- » Arhinmäki vaati perussuomalaisilta vihdoin konkreettisia esityksiä 20.6.2010 13.21
- » Naistenhuoneessa rentoudutaan ja keskustellaan 20.6.2010 13.15
- » Vasemmistoliitto haluaa eroon ydinvoimasta ja turkistarhauksesta 20.6.2010 12.20
- » Vasemmisto-osaajat listataan 20.6.2010 10.30
- » Vasemmiston työntekijät eivät joudu pätkätöihin 20.6.2010 10.15
- » Lisää kasvisruokaa 20.6.2010 10.05
- » Tukea Polisariolle 19.6.2010 18.50
- » Moisio johtaa puoluevaltuustoa 19.6.2010 17.27
- » Marja Tyrni vieraili puoluekokouksessa 19.6.2010 17.00
- » Minkkinen ykkösenä puoluehallitukseen 19.6.2010 16.56
- » Eduskuntavaalit normaaliaikataulussa riittää Arhinmäelle 19.6.2010 16.44
- » Vaalivoittoon tarvitaan jalkatyötä ja sosiaalista mediaa 19.6.2010 14.32
- » Puhakka uusi pestinsä 19.6.2010 13.28
- » Osa-aikatyölle on lailla määrättävä katto 19.6.2010 12.47
- » Kalliorinne jatkaa ensimmäisenä varapuheenjohtajana 19.6.2010 12.38
- » Arhinmäki jatkaa puheenjohtajana 19.6.2010 11.41
- » Puoluekokoukset edelleen joka kolmas vuosi 19.6.2010 11.27
- » Puoluekokouksen ensikertalaiset: Uudesta vasemmistosta kapitalismikriittinen kansalaisliike 18.6.2010 19.11
- » Uusia ehdokkaita ei ilmaantunut 18.6.2010 18.21
- » ”Vasemmistoliitto on palavan rakkauden puolue” 18.6.2010 16.15
- » Ulos neljän seinän sisältä 18.6.2010 15.23
- » Arhinmäki kehui Puhakkaa 18.6.2010 14.41
- » Huutola kiitti Arhinmäen linjauksia 18.6.2010 14.19
- » RKP kelpaa vasemmistolle 18.6.2010 14.05
Helsingin Vasemmisto korostaa lähipalvelujen toimivuutta
Nostaako SAK kapinalipun?
Isille saatava lisää perhevapaita, jos naiset halutaan töihin
Valtiosihteeri Jarmo Lindén (vas.) vaatii lisää perhevapaita isille.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

