Puoluekokouksen ensikertalaiset: Uudesta vasemmistosta kapitalismikriittinen kansalaisliike
– Onhan tämä yhtä hässäkkää. Hienoa, että kokouksessa näkee tavallaan puoleen jäsenistön pienoiskoossa, kuvaili tunnelmia puoluekokoukseen ensi kertaa osallistuva Tero Toivanen Jyväskylästä.
Tuleva Vasemmisto -osaston Toivanen sanoi uskovansa ”suhteellisen vakavasti”, että kokouksessa saadaan sovittua linjaukset, joiden pohjalta vasemmistoa päästään tekemään uutta vasemmistoa.
Paljon puhuttu uusi vasemmisto tarkoittaa Toivaselle poliittisen toiminnan ja päätösvallan siirtymistä kabinettipolitiikasta ja instituutioista lähemmäksi ihmisiä.
– Asfalttitasolle ja osaksi kansalaisyhteiskuntaa.
Valmisteluprosessi oli oikeansuuntainen
Katariina Mäkinen Tampereelta on ollut puolueen toiminnassa mukana vuodenvaihteesta. Hän on osallistunut puolueohjelman valmisteluun paikallisosastonsa kommentaarin ja Vasemmistofoorumin kautta.
– On tosi hyvä, että valmistelu on haluttu tehdä avoimesti. Se motivoi osallistumaan.
Mäkinen odottaa keskustelun politiikan sisällöistä jatkuvan kokouksessa. Hän ei ole tullut vain hyväksymään jo valmista ohjelmaa.
– Tavoiteohjelma voisi olla vielä enemmän kapitalismikriittinen. Hyvänä juttuna taas pidän sitä, että perustulo on mainittu ehdotuksessa.
Hän kiittelee myös Suvaus-projektin ehdotusten huomiointia valmistelussa.
Uudenaikaisuus on jatkuvaa liikettä
Ohjelmaluonnoksessa vasemmistoa kuvaillaan uudenaikaiseksi työväenpuolueeksi. Mäkiselle se tarkoittaa ainakin ruohonjuuritason toiminnan ja puolueen sisäisen demokratian lisäämistä.
- Tarvitaan uusia avauksia moneen suuntaan. Uudenaikaisuus on eri puolilla tapahtuvia uudistuksia, se ei ole mitään nuoret vastaan vanhat -asettelua, vaan jatkuvaa liikettä.
Ensimmäiseltä varasijalta ensi kertaa edustamaan päässyt Elisa Weckman Turusta luonnehti tavoiteohjelmaehdotusta kokonaisuutena hyväksi.
- Mielestäni on hyvä, että kymmenen euron minimipalkka on huomioitu ehdotuksessa. EU-politiikkaa käsitteleviin kohtiin toivoisin vielä selkeyttä.
Hän sanoi odottavansa kokoukselta tiukan asian lisäksi hyvää meininkiä.
- Sen suhteen ihan lupaavalta näyttää.
VASEMMISTOLIITON PUOLUEKOKOUS 2010:
- » Naurava puoluekokous 26.6.2010 10.18
- » Puoluevaltuusto uusiutui reippaasti 22.6.2010 13.59
- » Kansan Uutiset mukana puoluekokouksessa 21.6.2010 12.26
- » Arhinmäki arvosteli minihallitusneuvottelujen tulosta 20.6.2010 18.10
- » Harvinaisen iloinen puoluekokous 20.6.2010 16.34
- » Tukea Etelä-Afrikkaan 20.6.2010 13.45
- » Arhinmäki vaati perussuomalaisilta vihdoin konkreettisia esityksiä 20.6.2010 13.21
- » Naistenhuoneessa rentoudutaan ja keskustellaan 20.6.2010 13.15
- » Vasemmistoliitto haluaa eroon ydinvoimasta ja turkistarhauksesta 20.6.2010 12.20
- » Vasemmisto-osaajat listataan 20.6.2010 10.30
- » Vasemmiston työntekijät eivät joudu pätkätöihin 20.6.2010 10.15
- » Lisää kasvisruokaa 20.6.2010 10.05
- » Tukea Polisariolle 19.6.2010 18.50
- » Moisio johtaa puoluevaltuustoa 19.6.2010 17.27
- » Marja Tyrni vieraili puoluekokouksessa 19.6.2010 17.00
- » Minkkinen ykkösenä puoluehallitukseen 19.6.2010 16.56
- » Eduskuntavaalit normaaliaikataulussa riittää Arhinmäelle 19.6.2010 16.44
- » Vaalivoittoon tarvitaan jalkatyötä ja sosiaalista mediaa 19.6.2010 14.32
- » Puhakka uusi pestinsä 19.6.2010 13.28
- » Osa-aikatyölle on lailla määrättävä katto 19.6.2010 12.47
- » Kalliorinne jatkaa ensimmäisenä varapuheenjohtajana 19.6.2010 12.38
- » Arhinmäki jatkaa puheenjohtajana 19.6.2010 11.41
- » Puoluekokoukset edelleen joka kolmas vuosi 19.6.2010 11.27
- » Henkilövalintojen päivä vasemmistossa 19.6.2010 11.22
- » Uusia ehdokkaita ei ilmaantunut 18.6.2010 18.21
- » ”Vasemmistoliitto on palavan rakkauden puolue” 18.6.2010 16.15
- » Ulos neljän seinän sisältä 18.6.2010 15.23
- » Arhinmäki kehui Puhakkaa 18.6.2010 14.41
- » Huutola kiitti Arhinmäen linjauksia 18.6.2010 14.19
- » RKP kelpaa vasemmistolle 18.6.2010 14.05
Helsingin Vasemmisto korostaa lähipalvelujen toimivuutta
Nostaako SAK kapinalipun?
Isille saatava lisää perhevapaita, jos naiset halutaan töihin
Valtiosihteeri Jarmo Lindén (vas.) vaatii lisää perhevapaita isille.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

