Torstaina 24.5.2012
5.5.2010 17.30

Tavoiteohjelma valmis puoluekokouksen käsittelyyn

KU

Vasemmistoliiton tavoiteohjelma on valmis kesäkuun puoluekokouksen käsiteltäväksi. Puoluehallitus viimeisteli sen keskiviikkona ja nimeksi tuli Rikkaus lisääntyy jakamalla.

Puoluesihteeri Sirpa Puhakan mukaan tavoiteohjelman kärjessä asioista ovat työ ja toimeentulo, julkiset palvelut ja ympäristöasiat.

– Siinä on käsitelty myös asioita kulttuurista, asumiseen ja turvallisuuteen, hän sanoo.

Tavoiteohjelmaa vuosille 2010–2015 on valmisteltu tammikuusta lähtien ympäri Suomea järjestetyissä keskustelutilaisuuksissa.

86 aloitetta puoluekokoukselle

Puoluehallitus laati kokouksessaan myös esitykset puoluekokoukselle tehtyyn 86 aloitteeseen.

– Niissä on sääntömuutosesityksiä, muun muassa esitys puoluekokouksen pitämisestä kahden vuoden välein nykyisen kolmen vuoden sijaan. Poliittisia aloitteita on esimerkiksi opintotuesta, eläkkeistä, ympäristöstä, nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisestä, Puhakka kertoo.

Sekä tavoiteohjelmaesitys että aloitevastaukset ovat nähtävissä puolueen verkkosivulla torstaina 6.5.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319