Elintarviketyöläiset tukevat ahtaajien työtaistelua
Suomen Elintarviketyöläisten Liiton liittovaltuusto antaa täyden tukensa AKT:n työtaistelulle ja pitää käsittämättömänä, että Elinkeinoelämän keskusjärjestö EK suomii yhden yksittäisen ammattiliiton työsopimusneuvotteluita julkisesti. SEL:n liittovaltuuston mukaan AKT:n tehtävänä on ajaa jäsenistönsä etua kaikilla niillä keinoilla, joita yhteiskuntajärjestelmämme on ammattiliitoille suonut. Niihin kuuluu myös lakko-oikeus.
SEL muistuttaa, että käynnissä on liittokierrosten kevät, jossa jokainen ammattiliitto käy työehtosopimusneuvotteluita huomioiden oman alansa taloudellisen tilanteen. Samalla pyritään parantamaan alakohtaisia ongelmakohtia, jotka ovat voineet jäädä ratkaisematta aikaisemmilla kierroksilla.
EK on pyrkinyt ohjaamaan julkista keskustelua ainoastaan palkankorotuksiin, vaikka AKT:n sopimusneuvotteluissa kyse on myös merkittävistä laadullisista kysymyksistä.
EK on häikäilemättömästi kutsunut ahtaajia ahneiksi. Väite herättää SEL:n jäsenistössä lähinnä hilpeyttä, kun lausujana on pääoman ja omistajien pientä mutta ahnasta joukkoa edustava järjestö, todetaan liittovaltuuston julkilausumassa.
- » Elintarvikeala lähestyy sopimuksetonta tilaa 15.3.2010 16.13


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina
