Maanantaina 13.2.2012
11.3.2010 15.02 (päivitetty 17.04)
Jussi Vierimaa
Artikkelin kuva
Kari Mäkinen

Kari Mäkisestä uusi arkkipiispa

ku–up

 

Turun arkkihiippakunnan piispa, TT Kari Mäkinen on valittu Turun arkkihiippakunnan ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seuraavaksi arkkipiispaksi.

Arkkipiispanvaalin toisen kierroksen äänestyksessä Mäkinen sai 593 ääntä. Vastaehdokas, Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen, sai 582 ääntä. Toisen kierroksen äänestysprosentti oli 96,3. Äänestäneitä oli 1 175.

Veljeysliike toivoo naispappeuden vastustajia kuriin

Kristillisten sosialidemokraattien liiton eli Veljeysliikkeen aktiivit toivovat, että kirkosta eroaminen saataisiin uuden arkkipiispan myötä vähenemään ja naispappeuden vastustajat kuriin.

Veljeysliikkeen toiminnanjohtaja Marja-Liisa Tykkyläinen huomauttaa, että vaalin tiukkuus oli tiedossa.

Tykkyläisen mukaan arkkipiispan valinta voi vaikuttaa siten, että kirkosta eroaminen pysähtyy ja että ihmisiä tulee mukaan kirkkoon.

– Se on haaste arkkipiispalle. On mahdollista, että kirkko muuttaa toimintatapojaan uuden arkkipiispan myötä.

Tykkyläinen muistuttaa, että myös syksyn seurakuntavaaleissa ratkaistaan, mihin suuntaan evankelis-luterilainen kirkko kehittyy.

Ehdokasasettelu nähtiin ensi kertaa

Arkkihiippakunnan tuomiokapituli käsittelee ja vahvistaa vaalin tuloksen 18. maaliskuuta.

Mäkinen seuraa tehtävässä kesäkuussa eläkkeelle siirtyvää arkkipiispa Jukka Paarmaa.

Arkkipiispanvaali käytiin nyt ensimmäistä kertaa ehdokasasettelun pohjalta tapahtuvana vaalina. Vielä vuonna 1998 tasavallan presidentti nimitti arkkipiispa Paarman virkaansa. Vuoden 2000 maaliskuun alusta alkaen voimaan tulleen uuden perustuslain mukaan presidentti ei enää nimitä arkkipiispaa ja piispaa.

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319