Perjantaina 3.9.2010
8.3.2010 17.00
UP/Birgitta Suorsa
Artikkelin kuva
Pia Hirvonen ja Harri Seidler Itä-Hakkilan Kilvasta ottivat vastaan STTK:n tasa-arvopalkinnon.

STTK antoi tasa-arvopalkinnon urheiluseuralla

UP/Birgitta Suorsa

Toimihenkilökeskusjärjestön tasa-arvopalkinto jaettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti urheiluseuralle. Vantaalainen Itä-Hakkilan Kilpa sai palkinnon tunnuksena tasa-arvotyöstä, jossa otetaan sukupuolen lisäksi huomioon ikä ja vammaisuus.

Palkinnon jakanut lastenpsykiatri Jari Sinkkonen muistutti, että arki on tärkeää syrjäytymisen ehkäisyssä.

– Olennaista on, ettei kukaan jää ulkopuolelle.

Sinkkonen kummeksui nykytapaa jakaa myös päivänsankarin vieraille lahjat. Hän tähdensi, että lapset pitäisi opettaa siihen, että joskus juhlitaan muutakin kuin lasta itseään.

Itä-Hakkilan Kilpa on panostanut puheenjohtajansa Harri Seidlerin mukaan kehitysvammaisten urheiluun yli kymmenen vuotta. Sählytasolta on noustu salibandy-tasolle, jossa seura on voittanut sekä kotimaisen että pohjoismaiden mestaruuden.

Valmentajana toimiva Pia Hirvonen kertoo, että seura järjestää myös perhesählyä. Noina iltoina pelaajien ikähaitari yltää kymmenestä vuodesta yli 70 ikävuoteen.

 
 
Ilmoitus IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319