Peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korotus tyrmätään toistuvasti liian kalliina ja syylliseksi leimataan ay-liike.
Dosentti Raija Julkunen ei ota suoraan kantaa siihen, tapahtuuko näin syyttä tai syystä, mutta hän huomauttaa:
– En ole nähnyt syytettävän työnantajia, hallitusta tai valtiovarainministeriötä.
Julkunen alusti hyvinvointivaltiota tutkivan pohjoismaisen huippuyksikön seminaarissa Helsingin yliopistossa.
Palkkatyön ja itsensä työllistämisen raja on hämärtynyt. Julkunen katsoo, ettei ay-liikkeellä ei ole varaa ruokkia ja vahvistaa sitä kuvaa, että se ansioturvaliikkeenä on hylännyt huono-osaiset ja epävarmassa asemassa olevat ja suojelee vain hyväosaisten saavutettuja etuja.
– Liikkeellä ei ole varaa unohtaa heitä, joiden elämää leimaa epävarmuus, huono-osaisuus jopa.
Signaalit vai tilastot
Viime aikoina julkitulleet tutkimukset kertovat Julkusen mukaan, että työelämä on muuttunut viimeisen 40 vuoden kuluessa yllättävän vähän.
Tilastot kertovat, että muun muassa kokoaikaisten ja toistaiseksi solmittujen työsuhteiden osuus palkkatyösuhteista on pysynyt vakaana ja että määräaikaisten työsuhteiden määrä on ollut laskusuunnassa vuodesta 1997.
Tällaisista – yleisen mielikuvan vastaisista – tiedoista huolimatta Juntunen kehottaa ottamaan vakavasti prekariaattiliikkeen aktivistin Jukka Peltokosken väitteen, että epävarmemmista työteon muodoista kertovat heikot signaalit kertovat joskus enemmän kuin vahvat tilastot (Viikkolehti 31.12. 2009).
– Vuokratyö on yksi ilmaus palkkatyön korvautumisesta liikesuhteilla ja se signaloi yritysten haluttomuutta sitoutua henkilöstöön pitkäjänteisesti, arvioi Julkunen.
Poliittisesti ongelmallisimmaksi Julkunen näkee palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastoon sijoittuvan harmaan vyöhykkeen, johon hän lukee muun muassa freelancerit, työosuuskunnat, itsensä työllistäjät, pakko- ja näennäisyrittäjät ja apurahoilla työskentelevät tutkijat ja taiteilijat.
Yrittäjyyden naamio
Oleellista tällä harmaalla vyöhykkeellä työskentelemisessä on se, että se on työtä, joka jää vaille sitä turvaa, joka on taattu palkkatyölle.
– Järjestelmä antaa itsensä työllistäjille yrittäjyyden naamion, kuvaa Raija Julkunen.
– Itsensä työllistäjä kantaa markkinariskit suoraan ilman, että riskin vastapainona olisi aitoa mahdollisuutta yrittäjän voittoon.
Epäyhtenäisenä Julkusen mielestä esiintyvässä prekariaattiliikkeessä on ay-liikettä pidetty uudistuskyvyttömänä ja työläiseliitin etuja turvaavana liikkeenä, joka ei pysty vastaamaan prekariaatin haasteisiin.
Keskustelun keskiössä on ollut suhde perus- ja ansioturvaan.
Julkusen epäilyn ansioturvaan sitoutuneen ay-liikkeen suhtautumisesta kielteisesti perusturvaan torjuivat seminaarissa SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ja JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori.
He korostivat ay-liikkeen ajavan perusturvan nostoa – mutta sen on heijastuttava myös ansioturvan puolelle. Turvamuotojen yhteys ei heidän mukaansa estä työttömyysturvan nostamista.
Perustulolle perusteita
Perustuloa voi Raija Julkusen mielestä perustella sekä sosiaaliturvan yksinkertaistamisen ja työmarkkinoiden epävarmuuden kannalta.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja peruspäivärahan sekä työmarkkinatuen sidoksen rationaalinen perustelu on hänen nähdäkseen rahoituksessa ja siinä, että työttömyysturva koostuu perusosasta ja ansio-osasta.
– Perustulo helpottaisi siirtymiä työtön-opiskelija-vanhempi-työllinen -kategorioista toiseen, sietäisi epäselviä tilanteita ja antaisi silpputyötä tekevien elämään jatkuvuutta.
Miksi vain ay-liike syntipukkina?
Julkunen korosti, ettei ay-liike ei voi hylätä prekaareissa asemissa olevia.
Hän katsoi, ettei ay-liikkeellä ei ole varaa ruokkia ja vahvistaa sitä kuvaa, että se suojelee vain hyväosaisten saavutettuja etuja, mutta on hylännyt huono-osaiset ja epävarmassa asemassa olevat. Samalla hän kuitenkin huomauttaa ay-liikkeen joutuneen (syystä tai syyttään) syntipukin asemaan, kun peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korotus jää toteutumatta.
– En ole nähnyt syytettävän työnantajia, hallitusta tai valtiovarainministeriötä, huomauttaa Raija Julkunen.