Jyväskylässä järjestetyn SAK:n tasa-arvoviikonlopun aikana kävi hyvin selväksi, että puhe pätkätöistä on pyörinyt liian yleisellä tasolla. Usein äänessä on ollut korkeasti koulutettu prekariaatti, vaikka kaikkein eniten prekarisoitumista tapahtuukin SAK:n duunarikentässä.
Tutkijatohtori Anu Suoranta Helsingin yliopistosta muistutti, ettei puhuminen pätkätöistä riitä kuvaamaan työn teettämisessä ja hankinnassa tapahtuneita monia muutoksia.
– Työtä teetetään ja hankitaan nykyään erittäin monella tavalla, mistä aiheutuu työelämässä ongelmia muun muassa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kannalta.
Pätkätöiden lisäksi Suoranta luettelee epätyypilliset työt, osa-aika-työn, vuokratyön, toimeksiannot, freelancer-työn, itsensätyöllistämisen ja vastentahtoisen yrittämisen.
Nykymenolla epätyypillisestä tulee tyypillistä, sillä vuoden 2008 lopulla uusista alkavista työsuhteista 62,4 prosenttia oli muita kuin jatkuvia kokoaikaisia työsuhteita.
– Ongelma on siinä, että lainsäädäntö ja työehtosopimusjärjestelmä pohjautuvat 70-luvun maailmaan, jossa ihmiset olivat vakituisissa työsuhteissa. Kun näin ei enää ole, ihmiset putoilevat mitä kummallisimpiin loukkuihin.
Osa-aikaisuus arkipäivää kaupan alalla
Keskustelussa mukana ollut pääluottamusmies Leila Tilvis kertoi, että Citymarketeissa myymälän puolella olevasta henkilöstöstä peräti 80 prosenttia on osa-aikaisia ja vain yksi viidennes kokoaikaisia.
– Valtaosa tekee osa-aikatyötä vastentahtoisesti. Jos ihminen tekee kymmenen, viidentoista tai kahdenkymmenen tunnin sopimuksella työtä, niin sillä toimeentuleminen on äärimmäisen hankalaa.
Vaikka lain mukaan työnantajan on tarjottava työntekijälle lisätunteja, yksittäinen työntekijä ei uskalla haastaa työnantajaa oikeuteen. Tilvis pitääkin yhteiskanneoikeutta hyvänä asiana.
– Lainsäädännön kautta pitäisi tulla muutos, että kokonaikaisuus olisi työntekijälle oikeus ja osa-aikaisuus olisi mahdollisuus.
Elokuva-alalla vain pätkiä
Työn teettämisen poikkeukselliset muodot ovat jo parin vuosikymmenen ajan olleet äänisuunnittelija ja äänittäjä Kyösti Väntäsen arkea. Pitkien elokuvien ja tv-sarjojen kanssa töitä tekevä Väntänen kuuluu Suomen elokuva- ja videotyöntekijöiden liiton kautta Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry:hyn, mutta on pitkään toiminut ikään kuin yrittäjänä ja hommannut työtä parille muulle alan työntekijälle.
– Meidän alalla on paljon ihmisiä, jotka työllistää itse itsensä. Kuukausipalkkaisia ei juurikaan ole.
Elokuva-ala toimii Suomessa pitkälti elokuvasäätiön, Yleisradion ja tv-yhtiöiden rahoituksen varassa. Projektikohtainen rahoitus varmistuu usein vasta aivan viime tipassa ja sen vuoksi alalla työskentelevien on mahdoton suunnitella elämäänsä kovin pitkälle.
– Jos lähdetään kuvaamaan elokuvaa maalis-, huhti- tai toukokuussa, niin lopullinen rahoitus tulee joskus maaliskuun korvilla. Ihmiset varaa aikansa siihen ja sitten ei rahoitusta tulekaan. Se tarkoittaa mahdollista parin kuukauden työttömyyttä. Erityisesti harmittaa, jos on kieltäytynyt jostain muusta keikasta.
Kun aikataulut vielä saattavat heittää häränpyllyä, työstä tulee hyvin stressaavaa.
– Raskasta hommaa. Täytyisi vielä 20 vuotta jaksaa tehdä. Harva meidän alalta jää normaalille eläkkeelle.
Väntänen kollegoineen edustaa niitä työntekijöiden ja yrittäjien väliin jääviä ryhmiä, joita nykyinen järjestelmä ei Suorannan mukaan juurikaan tunnista.
– Koko systeemi, niin sopimukset kuin lainsäädäntökin, on laadittu palkansaajan ja yrittäjän välille ja nämä itsensätyöllistäjät ovat irrallaan, ja se johtaa monenlaisiin ongelmiin.