Kuntalainen jäi sosiaali- ja terveysuudistuksen sivustakatsojaksi
Valtiovarainministeriössä myönnetään, että viimeviikkoinen sopu erilaisista sosiaali- ja terveyshallinnon malleista ei kuntalaisen käytännön elämää juuri hetkauta.
Tavallisen palvelunkuluttajan silmissä touhu on vaikuttanut teatterilta. Sellaiseksi se on mielletty myös valtiovarainministeriössä.
– Jostakin syystä jotkut tahot ovat halunneet tähän tällaisen näytelmän väliin. Valtiovarainministeriölle tämä on ollut kristallinkirkasta: hallituksen puolivälitarkastelussa todettiin, että Paras-hanketta jatketaan, valtiosihteeri Mika Rossi (kesk.) sanoo.
Alueita vai piirejä?
Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) ja sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) kiistelivät viime syksyn, miten sosiaali- ja terveyspalvelut pitäisi järjestää.
Risikko esitti sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä seutukunnittain 40–60 sosiaali- ja terveysalueeseen. Keskustaministerit Mari Kiviniemi ja Liisa Hyssälä vastasivat esitykseen omalla mallillaan, jossa palvelut järjestettäisiin maakunnittain sosiaali- ja terveyspiireiksi.
Hyssälän, Risikon ja Kiviniemen viimeviikkoisessa sopimuksessa sovittiin, että kuluvan hallituskauden aikana hallitus antaa eduskunnalle esityksen uudeksi terveydenhuoltolaiksi.
Se linjaa palveluiden kehittämistä kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain päättymisen jälkeen eli vuodesta 2013 eteenpäin.
Samalla sovittiin, että Risikon mallia kokeillaan myöhemmin sovittavilla kokeilualueilla. Kokeilun yksityiskohdat jätettiin avoimiksi.
– Ministerit Hyssälä ja Risikko joutuvat nyt keskustelemaan, miten tämän sovun puitteissa aiotaan edetä. Vasta silloin keskustellaan tämän kokeilulain mahdollisesta sisällöstä, Rossi sanoo.
Kuntien vai kuntalaisten ehdoilla?
Sosiaali- ja terveysturvan keskusjärjestössä (STKL) on korostettu, että sosiaali- ja terveysuudistuksia on viime aikoina tehty enemmän kuntien kuin kuntalaisten ehdoilla.
STKL on kritisoinut kunta- ja palvelurakenneuudistusta muun muassa siitä, että kuntien muodostamilla yhteistoiminta-alueilla sosiaalipalvelujärjestelmä on muuttunut asiakkaiden näkökulmasta monimutkaiseksi ja sen kyky vastata asiakkaiden tarpeisiin on heikentynyt.
Järjestön mukaan Risikon esittämät sosiaali- ja terveysalueet olisivat hyvä välivaiheen ratkaisu pulmaan. STKL:n mukaan vahvat peruskunnat loisivat kuitenkin parhaat edellytykset kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen.
Myös Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Kuntaliitto ovat esittäneet Risikon mallia kannattavia mielipiteitä.
Ahne pankkiiri ei perustele heittojaan
Kokoomuslaiset riitelevät perustulosta keskenään
”Vastikkeettomasta rahasta” ja työmoraalista syntyi mehevä väittely sosiaalisessa mediassa.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

