Ympäristöjärjestö WWF julistaa keskiviikkona Helsingissä saimaannorpalle perinteisen pesärauhan. Pesärauhan lukee tänä vuonna näyttelijä Eija Vilpas. Uhanalainen saimaannorppa vaatii WWF:n mukaan juuri nyt erityishuomiota, sillä sekä ilmastonmuutos että ihminen aiheuttavat lajille haasteita.
WWF on julistanut pesärauhan saimaannorpille jo vuodesta 1993 lähtien. Nyt pesärauha julistetaan ensimmäisen kerran Helsingissä, sillä saimaannorppa ja lajin uhanalaisuus ovat WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkosen mukaan koko Suomen asia.
Saimaannorppa on yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä; niitä arvioidaan olevan nykyisin noin 260. Saimaannorpan poikaset syntyvät rantojen lumipesiin helmi-maaliskuussa. Pesärauha julistetaan hetkenä, jolloin norpat etsivät sopivia pesäpaikkoja ja ovat hyvin herkkiä häiriöille. Pesintäaikaan luotojen ja saarien rantojen lähellä tulisikin välttää moottorikelkkailua, hiihtämistä ja muuta liikkumista.
Tämän talven olot norpan pesinnälle näyttävät hyviltä, mutta ilmastonmuutos vaikeuttaa pesintää tulevaisuudessa.
– Ilmaston lämpenemisen myötä lämpimiä talvia tulee yhä useammin. Saimaannorpan kannalta on tärkeää, että loppuvuoden Meksikon ilmastokokouksessa saadaan aikaan sitova ilmastosopimus ja ilmastonmuutosta hillittyä, Luukkonen toteaa.
Tutkijat kolaavat norpille apukinoksia
Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa tutkitaan parhaillaan, olisiko ihmisten kolaamista apukinoksista apua norppien pesinnässä. Tutkijat ovat kolanneet norpille tammikuun aikana yhteensä 31 apukinosta Pihlajavedellä ja Haukivedellä.
Kinosten yhteyteen on asennettu kameroita, joilla kerätään tietoa myös petojen ja ihmisten liikkeistä pesien läheisyydessä. WWF on yksi kolmivuotisen tutkimuksen rahoittajista.
Pelkkä lumen määrä ei tutkija Miina Auttilan mukaan takaa hyvää pesätilannetta, sillä kinostuneen lumen täytyy olla myös rakenteeltaan oikeanlaista, jotta siihen kaivetut pesät kestäisivät. Kovat tuulet ja pakkasen kanssa vaihtelevat lauhemmat jaksot olisivatkin nyt norpan kannalta toivottavia.
Kattava verkkokalastuskielto tarpeen
Norpan pesärauha julistetaan samana päivänä, kun maa- ja metsätalousministeriön työryhmä keskustelee verkkokalastusrajoituksista. Vuonna 2009 tietoon tuli ainakin kuusi verkkoihin hukkunutta saimaannorppaa. Todellinen verkkokuolleisuus arvioidaan kuitenkin näitä havaintoja suuremmaksi.
Luukkosen mukaan vaihtelevat pesimisolot ovat jo tarpeeksi haasteellisia norpalle, joten kaikki muu ylimääräinen kuolleisuus pitää poistaa. Verkkokalastus pitää lopettaa tärkeimmillä poikimisalueilla ainakin huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun.
– Norpan kannalta on samantekevää miten verkkokalastus kielletään, kunhan kielto on kattava. Jos riittävää verkkorajoitusta ei synny korvaussopimuksilla, on asia hoidettava verkkokalastuksen kieltävällä asetuksella.