Torstaina 24.5.2012
8.9.2009 15.18
Lehtikuva/ Jussi Nukari
Artikkelin kuva
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Jussi Halla-ahon 30 päiväsakkoon uskonrauhan rikkomisesta

Halla-Aho tuomittiin sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta

KU

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon (Ps.)yhteensä 30 päiväsakkoon uskonrauhan rikkomisesta. Halla-aho joutuu maksamaan sakkoa 330 euroa. Syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan oikeus hylkäsi.

Halla-aho on kirjoittanut blogikirjoituksessaan islamin olevan pedofiiliuskonto. Hän syyllistyi syyttäjän mukaan näin islamilaisten pyhinä pitämien asioiden julkiseen herjaamiseen. Halla-aho on myös kirjoittanut nettikirjoituksessaan, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen ovat somalien kansallinen tai geneettinen erityispiirre.

Syyttäjän mukaan Halla-ahon kirjoitukset loukkaavat Suomessa asuvia muslimeita ja vaarantavat uskonrauhan.

Halla-aho on kuitenkin kiistänyt toimineensa loukkaamistarkoituksin ja kiisti syyllistyneensä rikoksiin.

Halla-aho kirjoittaa internetin Hommaforum-keskustelupalstalla aikovansa valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen. (KU)

 
 
IlmoitusIlmoitus
Kansan Uutiset Oy | Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi | Puhelin (09) 759 601 | Fax (09) 7596 0319