Heinäveden vasemmisto esittää muistolaattaa Onni Happoselle
Heinäveden kunnanvaltuuston vasemmistoryhmä esittää aloitteessaan, että Heinäveden kunnanesimiehenä ja kunnallislautakunnan puheenjohtajana toimineelle Onni Happoselle hankittaisiin muistolaatta. Happonen toimi kunnanesimiehenä sosialidemokraattien edustajana.
Aloitteessa esitetään, että muistolaatta kiinnitettäisiin kunnanviraston seinään pääsisäänkäynnin tuntumaan.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Happonen menehtyi äärioikeistolaisten aktivistien kovaotteisen pahoinpitelyn seurauksena. Pahoinpitelyyn syyllistyneiden henkilöllisyyttä ei ole saatu selville.
Kunnanesimies oli aikoinaan maalaiskunnissa vaikutusvaltaisin luottamushenkilö. Hänellä oli monia sellaisia tehtäviä, jotka nykyään kuluvat kunnanjohtajalle ja kunnanhallituksen puheenjohtajalle.
Kunnanesimiehistä luovuttiin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, kun palkatut virkamiehet alkoivat yleistyä myös maalaiskunnissa ja hallintotehtävät lisääntyivät.
Helsingin Vasemmisto korostaa lähipalvelujen toimivuutta
Nostaako SAK kapinalipun?
Isille saatava lisää perhevapaita, jos naiset halutaan töihin
Valtiosihteeri Jarmo Lindén (vas.) vaatii lisää perhevapaita isille.


keskustele aiheesta
Tulosta
Facebook
Google
del.icio.us
MySpace
Twitter
Lähetä sähköpostina

